Konsta Nurmela Susipaitaan

Konsta Nurmela siirtyy PTU:sta SC Wolvesiin.

Tuorein lisäys ennestään vahvaan Susilaumaan kertoo taustastaan ja siirron fiiliksistä:

-"Salibandyn aloitin joko vuonna 2007 tai 2008. Juniori-ikäisenä pelasin useammassa seurassa ympäri pääkaupunkiseutua, pääosan ajasta kuitenkin Porvoon Salibandyseurassa. Porvoossa pelattiin samalla kaudella ASM ja miesten 1.divaria. Ennen inttiä pääsin M-teamin liigarinkiin kokeilemaan. Viimeisimmät 2,5 kautta meni Porilaisessa PTU:ssa Suomisarjaa pelaten."

-"Ajatus Wolvesissa pelaamisesta alkoi itämään itse asiassa jo vuonna 2017 kun oltiin Filatoffin Henrin kanssa ensimmäistä kertaa tekemisissä työn merkeissä. Pitkäjänteinen työ on siis tuonut minut ja Wolvesin yhteen. Suomisarja on ollut hyvä taso harrastaa salibandya."

-"Toivon tuovani mukanani lisää vaihtoehtoja valmennukselle. Olen mielestäni suht monipuolinen pelaaja. Vahvuudet hyökkäyspäässä ja karvauspelaamisessa." 

-"Loppukauden tavoite on auttaa joukkuetta parhaani mukaan kairaamaan pisteitä, jotta voitaisiin hätyytellä jopa Suomisarjan jatkopelejä. Henkilökohtaisella tasolla tavoitteena lisäksi voittaa joku joukkueen huippuveskareista rankkarikilpailussa!"

 

SC Wolvesin päävalmentaja Henri Filatoff kommentoi Nurmelan siirtoa seuraavasti:

-"Konsta on nyt harjoitellut kaksi viikkoa joukkueen mukana ja on valmis askiin. Nurmela tuo meidän hyökkäyskalustoon hyvin eri vaihtoehtoja, kun pystyy pelaamaan niin keskikaistalla kuin laidallakin. Nurmela omaa myös hyvän säbäsilmän ja laukauksen niin tilastomerkintöjäkin voi olla odotettavissa! Tervetuloa Konsta!"

 

Free Joomla! templates by Engine Templates