Futiskevät käyntiin Paimiossa

SC Wolves on nyt harjoitellut reilun kuukauden tulevaa futiskesää varten, ja tänään torstaina vuorossa on kauden ensimmäinen harjoituspeli.

SC Wolves aloittaa kauden 2019 harjoitusottelut torstaina 7.3. klo 20:00 PaiHaa vastaan Paimion keinonurmella. Kauteen valmistautuminen on aloitettu jo tammikuun puolella, ja kenttävuoro on täksi talveksi hankittu juuri Paimiosta. Harjoitusten lisäksi myös kaikki harjoituspelit tullaan pelaamaan Soikalla. Tämän illan PaiHa-kohtaamisen lisäksi luvassa on ottelut TPK:ta, PiPS:iä ja Magen Akatemiaa vastaan (tarkemmat ajankohdat löydät uutisen kuvasta ja kotisivujen matsikalenterista).

Joukkueen kokoonpano on pysynyt hyvin kasassa talven yli ja Sudet ovatkin liikkeellä hyvin samanlaisella ryhmällä kuin viime kaudella Kolmosessa. Tällä hetkellä ainoa varma tulija on paluumuuttaja Sami Kuusela, joka palaa puolentoista vuoden RaiFu-visiitin jälkeen Susipaitaan. Muutama muukin uusi pelaaja on Wolvesin mukana harjoitellut, mutta julkaistaan ne sitten erikseen kun on ns. "nimiä paperissa". Lähtöpuolella on kolme pelaajaa: Markus Oksman siirtyy Lietoon valmennushommiin ja Krister Mähönen ja Matti Hautala lähtevät nostamaan Turun Terästä Kutosesta. Näiden lisäksi Janne Forsman, Henri Kalliokoski ja Daniel Lindqvist palloilevat ainakin lähtökohtaisesti Vitoseen nousseessa SCW/2:ssa.

Wolves lähtee toiseen peräkkäiseen kauteen Marko Malmborgin luotsaamana.

-"Helmikuu on mennyt hyvin reenien suhteen. Keskimäärin 15 äijää käynyt ja tekeminen on ollut samalla ja jopa paremmalla tasolla kuin mitä se oli syys-lokakuussa kauden päättyessä. Joukkueen runko on hyvällä mallilla, vaikkakin yhtä tai useampaa maalivahtia kaivataan", Malmborg valottaa kevättalven kuulumisia. -"Maaliskuussa saadaan hyvät neljä reenimatsia, joissa päästään pelaamaan eritasoisia joukkueita vastaan ja harjoittelemaan eri variaatioita pelisysteemeistä. Pelaaminen tulee muuttumaan paljon viime kauteen verrattuna, täytyy löytää ne oikeat kuviot ja harjoitella niitä, jotta ollaan valmiina heti alusta asti", Malmborg linjaa.

-"Uskon, että ollaan paljon valmiimpia kauden avaukseen kuin viime vuonna. Arvio johtuu pitkälti siitä, että päästään nyt harjoittelemaan isommalla kentällä ja sitä myöden laadukkaammin kuin viime talvena. Kyllähän se jo syksyllä naulattiin, että kaikki tämä tähtää siihen, että syksyllä päästäisiin juhlimaan sarjanousua", Malmborg päättää.

 

Tulkaa ihmeessä illalla 20.00 Paimioon tutustumaan SC Wolvesiin vuosimallia 2019!

Free Joomla! templates by Engine Templates