SC Wolves otti lauantaina Raumalta pisteen lukemin 3-3 (2-0), mutta se ei riitä kun ÅIFK tekee saman tempun Ahvenanmaalla.
SC Wolves lähti kauden päätösotteluun 5-4-1-taktiikalla, eli puolustuksen kautta hakemaan vastahyökkäyksiä. Ottelu etenikin ihan suunnitelman mukaisesti, sillä Iirot hallitsi peliä mutta Wolves sai paremmat paikat. 8. minuutilla Patri Filatoff sai pallon keskiympyrässä ja laittoi kaaripallon yli ulkona pelanneen Iirot-veskarin, mutta Wolvesin harmiksi nosto tippui maalin katolle. Kymmenisen minuuttia myöhemmin Roni Lehmuskoski sai jalan vapaaksi boksissa, mutta laukaus pysähtyi maalivahtiin.
31. minuutilla muuten tiiviisti pelannut SCW-linja joutui pienen kommunikaatiohudin takia antautumaan, ja kotijoukkue pääsi kuin varkain 1-0-johtoon. Vain seitsemän minuuttia myöhemmin Iirot siirtyi vapaapotkun paluupallosta jo 2-0-johtoon. Puoliaika sinällään luokkaa "ihan ok", mutta tulos sitten kaikkea muuta.
Iiroilla oli toisen puoliajan alkuun paikka siirtyä jo 3-0-johtoon, mutta pusku yläriman kautta yli. Sitten iski Wolves. Eikä vain kerran, vaan kolmesti. Roni Lehmuskoski avasi 56. minuutilla maalihanat iskemällä kulmapotkusta ensimmäisen maalinsa Susipaidassa. Vain seitsemän minuuttia myöhemmin Jami Virtanen petasi ja Patri Filatoff tasoitti pelin, ja näin Wolves oli noussut pistesyrjään kiinni todellisilla salamamaaleilla.
Tasoitusmaali ei sekään vielä riittänyt, vaan vielä 67. minuutilla Patri Filatoff laittoi Milliam Ahasen laidasta nousuun, Ahanen hassutti laitapakin ja laittoi vasemmalla jalallaan Wolvesin 2-3-johtoon. Johtoa ei kuitenkaan kauaa kestänyt, vaan jo kaksi minuuttia myöhemmin peli oli taas tasan, kun Pallo-Iirot pääsi puskumaalilla taas juhlimaan maalia.
Aivan ottelun lopussa sekä Niklas Aalto että Janne Forsman pääsivät kokeilemaan hyviltä paikoilta, mutta kotijoukkueen maalivahti torjui molemmat yritykset. Ottelu myös lopulta päättyi näihin 3-3-lukemiin. Wolves siis hoiti osittain oman leiviskänsä, joten kentältä siirryttiin pukukopin kautta bussiin jännittämään FC Åland - ÅIFK -pelin kulkua.
Ahvenanmaalainen tulospalvelu vähän reistaili ja tarjoili osaltaan jännitystä pelin seuraamiseen, mutta niin vain jännitys purkautui ja pettymys valtasi mielen, kun saatiin vahvistus että ÅIFK on vajaallakin venynyt 1-1-tasapeliin saarella. Tämä tarkoittaa sitä, että Wolves ja ÅIFK päätyvät tasapisteisiin, mutta turkulaisten maalieron ollessa kaksi maalia parempi Kanarianlinnut säilyvät sarjassa ja Wolvesin kohtaloksi jää putoaminen sarjaporrasta alemmas.
26 peliä puoleen vuoteen ja säilyminen jää kiinni kahdesta maalista. Raakaa, niin raakaa, mutta sellaista tämä urheilu välillä on.
Kiitos kannattajille, pelaajille, taustoille ja toimitsijoille kaudesta! Palataan asiaan, kun on vähän hengähdetty. Onneksi ei tarvitse ihan toimettomana olla, kun huomenna lyödään käyntiin säbäkolmonen!
Ps. tästä muuten Iirot-matsin maalikoosteeseen: https://www.youtube.com/watch?v=zQwdY0JnQbs
//DL
Kokoonpano
Vaihdot:
81' Virtanen -> Masalin
89' Ahanen -> M Tulla
90+2' L Tulla -> Lindqvist
Tilastot
Vastustaja | 15' | |
1-0 Vastustaja | 31' | |
2-0 Vastustaja | 38' | |
56' | 2-1 Lehmuskoski (Niinimaa) | |
63' | 2-2 P Filatoff (Virtanen) | |
67' | 2-3 Ahanen (P Filatoff) | |
3-3 Vastustaja | 69' | |
Vastustaja | 90+2' |
Ottelun kolme Sutta (jury Marko Malmborg):
*** Patri Filatoff
** Roni Lehmuskoski & Milliam Ahanen
* Niklas Aalto