SC Wolves kärsi kauden viimeisessä kotiottelussaan tappion lukemin 0-2 (0-0).

ÅIFK:n voitettua kierroksen ottelunsa perjantaina, olisi Wolvesille vähintään piste ollut tärkeä. Liekö ottelun tiukat asetelmat vai avainpelaajien puuttuminen sitten syynä, mutta Wilpas hallitsi ottelun avausminuutteja (tai oikeastaan koko avauspuolikasta) mielin määrin. Hallinnasta huolimatta puoliajan paras paikka siunaantui SCW:lle noin 40. minuutilla, kun Matti Hautala pääsi nokikkain salolaisveskarin kanssa. Wilpas-pakki otti Hautalalta vauhdin pois (susilasein pilkun arvoisesti, tuomarin mielestä puhtaasti), eikä Hautala saanut tämän jälkeen enää kunnon laukausta aikaiseksi. Tauolle 0-0-lukemista, vaikka peli olisi voinut olla 1-0 tai 0-3.

Heti toisen puolikkaan alkuun Wilpas sai järkyttävän myllyn aikaiseksi Wolvesin maalille. Tilanteessa tuli kolme sellaista paikkaa putkeen, josta SCW on kauden aikana päästänyt useita maaleja. Oli syöttöä takaviistoon, oli pallon jäämistä kasan keskelle jne, mutta peräkkäisissä laukauksissa pakkilinja ja Oksman pelastivat maaliviivalta varmat maalit. 67. minuutilla se maali sitten syntyi, kun Wilpas osui ruuhkakulmasta.

Wilpas oli tehdä 2-0-maalinkin läpiajosta, mutta kapteeni Sampo Niinimaa näytti taistelun esimerkkiä ja juoksi kymmenen metrin takamatkalta 40 metrin spurtin ja onnistui riistämään pallon. Wilpas-lasein ehkä pilkun paikka, tuomarin mielestä puhtaasti. Tuttua kauraa jo ensimmäiseltä jaksolta.

Lopussa SCW sai paineen salolaispäätyyn, kuten oli odotettavissakin. Pallo saatiin jopa Jami Virtasen toimesta maaliinkin, mutta osuma hylättiin paitsiona (taas voidaan olla montaa mieltä, mutta ei se mitään muuta). Lopussa Wilpas pääsi vielä lyömään loppulukemat 0-2:een, kun Markus Oksman oli nostanut maaliltaan puoleen kenttään ja Wilpas-hyökkääjä karkasi puolen kentän läpiajoon ja iski ratkaisun tyhjiin.

Tässä vaiheessa ISO kiitos yleisölle, jota läpi kauden oli mukavasti paikalla! Toivottavasti nähdään kentän laidalla myös ensi kaudella!

Viikonlopun tulosten johdosta panosta jää kauden viimeiseen otteluun ja paljon. Skenaarioita on niin monta, että niitä mietitään sitten ehkä enemmän Iirot-ennakossa. Fakta on kuitenkin se, että tasapisteissä olevalla ÅIFK:lla on kaksi maalia parempi maaliero ja tämän lisäksi tehtyjä maaleja on kolme enemmän. Vastus on molemmilla vaikea, Wolves lähtee Raumalle ja ÅIFK Ahvenanmaalle.

//DL

Kokoonpano

Vaihdot:

62' Hautala -> Virtanen
62' H Filatoff -> Kaasik
75' L Tulla -> Masalin
90' Lehmuskoski -> Lempinen

 

Tilastot

H Filatoff        20'  
     
Hautala        55'  
     62' Vastustaja    
     68' 0-1 Vastustaja
     75' Vastustaja    
Aalto        80'  
Masalin        84'  
  90+5'  0-2 Vastustaja


Ottelun kolme Sutta (jury Marko Malmborg):

*** Joel Ylistalo
** Sampo Niinimaa
* Janne Forsman

 

  • renta.jpg
  • albi.jpg
  • fredrik.jpg
  • trpgroup2.jpg
  • stadium.jpg
  • manhattancity_white.jpg
  • safrent.jpg

Matsikalenteri

ma ti ke to pe la su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30