SC Wolves palasi viime tiistaina voittojen tielle, kun sarjataulukon ykkösenä majaillut Wilpas kaatui lukemin 1-4 (1-2).

Viime vuonna Salon matsit pelattiin Urheilupuiston tekonurmella, kun nurmikenttää laitettiin uuteen uskoon. Tiistain jälkeen voi todeta, että kannatti remontoida. Virheetön nurmikenttä, jonka johdosta voi vetää takaisin kaikki aikaisemmat kommentit samettisista kentistä. 

Se kentästä. Itse ottelu alkoi Wolvesin osalta vahvasti. Ensimmäisten minuuttien hallinta kuitenkin päättyi kuin seinään 8. minuutilla, kun Wilppaan keskikenttäpelaaja katkaisi syötön keskiviivan tienoilla ja latasi pallon 40 metristä reppuun yli ulkona olleen Valtteri Laineen.

Wolvesin tasoitus syntyi puolen tunnin pelin kohdalla, kun avaukseen nostettu Jami Virtanen kiitti luottamuksesta ja tälläsi kauden avausmaalinsa. Kymmenisen minuuttia myöhemmin Patri Filatoffin sivuvapari oli malliesimerkki puolustukselle hankalasta pallosta. Niin siinä sitten kävikin, että kukaan ei pelivälineeseen osunut, vaan se pomppasi vitosen viivalla ja jatkoi matkaansa suoraan takanurkkaan ohi hölmistyneen salolaisvahdin. Tauolle myös samoista lukemista.

55. peliminuutilla Matias Tulla osui toisessa ottelussa peräkkäin ja vei Sudet jo 1-3-johtoon. Maali vain alleviivasi Wolvesin paremmuutta, eikä Wilpas saanut millään pelistä otetta. Sama meno jatkuikin käytännössä koko toisen puoliajan, lukuun ottamatta muutamaa välähdystä. Nämäkin muutaman välähdykset Wolves-puolustus ja viimeinen lukko Laine hoitivat väljemmille vesille.

Ottelun erotuomari oli ilmeisesti sen verran paljon konsultoinut VAR-tiimiä Turun Yliopistonkadulla, että lisäaikaa lyötiin tauluun MM-kisoista tutut 6 minuuttia. Sekään ei lopulta riittänyt, vaan lähes 97 minuuttia oli pelattu, kun Karl Kaasik kiitti lisäajan määrästä ja pääsi Patri Filatoffin esityöstä latomaan avausmaalillaan 1-4-loppulukemat maalin edestä.

Sarjakärki komeasti nurin ja nousu viivan tuntumaan maistuu enemmän kuin hyvältä kahden huonomman tuloksen jälkeen.

Perjantaina sitten uudestaan sarjakärki vastassa, kun ykköseksi noussut Pallo-Iirot vierailee Pajbackalla.

//DL

Kokoonpano

Vaihdot:

73' Virtanen -> Kalliokoski
87' M Tulla -> Vertainen
89' Hannuniemi -> Hautala

Tapahtumat

1-0 Vastustaja    8'  
Vastustaja       24'  
    30' 1-1 Virtanen
    40' 1-2 P Filatoff
     
    55' 1-3 M Tulla (Hannuniemi)
    80' Kalliokoski    
    86' Kaasik    
  90+7'  1-4 Kaasik (P Filatoff)

 

Ottelun kolme Sutta (jury Marko Malmborg):

*** Patri Filatoff, Janne Forsman
**   Karl Kaasik, Jami Virtanen 
*     Sampo Niinimaa, Toni Tuominen, Jami Hannuniemi, Matias Tulla, Ville Vertainen, Henri Kalliokoski, Lauri Tulla, Matti Hautala, Valtteri Laine, Joel Ylistalo

  • renta.jpg
  • albi.jpg
  • fredrik.jpg
  • safrent.jpg
  • stadium.jpg
  • trpgroup2.jpg
  • manhattancity_white.jpg

Matsikalenteri

ma ti ke to pe la su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30