SC Wolves kärsi perjantain Paraisten derbyssä tappion kirvelevällä tavalla, kun Pargas IF painoi ottelun 1-2:een lisäajalla.
Sääolot hellivät futiskesän kohokohtaa, kun perjantain Paraisten derbyssä Pajbacka kylpi auringossa. Yleisö löysi hyvin paikalle jo hyvissä ajoin, ja jo lämmittelyjen ajan huomasi että ottelu kiinnostaa Paraisilla.
Itse ottelussa punaisissa pelannut Piffen oli alussa niskan päällä. Hermostunut Wolves joutuikin taipumaan ensimmäisenä, kun noin 17 minuutin pelin jälkeen Gezim Voca pääsi rankkarialueen kulmasta lataamaan pallon takanurkkaan. Maalin jälkeen Wolves pääsi paremmin otteluun mukaan, vaikka pallo polttelikin edelleen. Joel Ylistalon hieman ohi menneestä puskusta ja Matias Tullan hyvästä kaukolaukauksesta huolimatta pallo ei kuitenkaan reppuun asti löytänyt, vaan makkaralle 0-1 -lukemista.
Ensimmäinen jakso pelattiin läpi ilman varoituksia, vaikka peli olikin puolin ja toisin kovaa. Toisen jakson alkuminuuteilla keltainen heiluikin sitten tiheään, kun ensimmäiseen kahdeksaan minuuttiin saatiin kolme varoitusta, yksi Wolvesin Hannuniemelle ja kaksi Piffenille. Tämän jälkeen saatiin vähän jäitä hattuun ja seuraavaa korttia saatiin odottaa noin 20 minuuttia. Palataan siihen korttiin, sillä ennen sitä Wolves otti ottelussa hallinnan itselleen. Patri Filatoffilla ja Jami Hannuniemellä oli molemmilla ihan hyvät tekopaikat, mutta huonoista asennoista molemmat kudit suuntautuivat yli.
Painostus tuotti kuitenkin lopulta tulosta pilkun muodossa, kun sekavan tilanteen päätteeksi Piffen-pakki joutui repimään Patri Filatoffin maahan ilmiselvässä maalipaikassa. Pallo 11 metriin ja kyseinen pakki suoralla punaisella ulos. Matias Tulla kesti paineet viimeistellen pelin 1-1:een, ja Wolves pääsi viimeiset 20 minuuttia hakemaan voittoa miesylivoimalla. Hetken näyttikin siltä, että SCW pystyisikin hallitsemaan palloa suvereenisti, mutta Piffen tappeli vastaan. Filatoff haki mattihautalamaisella kaukovedolla ratkaisua 40 metristä, mutta ovela yritys ei poikinut maalia. Pistejako näytti väistämättömältä, mutta niin vain viimeisellä lisäminuutilla Piffenin Farhan Omar pääsi oikeasta laidasta puolittaiseen läpiajoon ja tuikkasi 1-2-voittomaaliksi jääneen osuman takanurkkaan.
Hienolle ottelulle Wolvesin kannalta erittäin kirvelevä päätös. Syyskuussa sitten revanssi!
Ottelun voi katsoa jälkikäteen Monskan Näköradiosta: https://www.youtube.com/watch?v=RiUndDE9pLA&feature=youtu.be
Lopuksi vielä KIITOS ottelua seuraamaan tulleelle runsaslukuiselle yleisölle, paikalla oli 437 paraislaisen jalkapallon ystävää!
Sarja jatkuu tiistaina Salossa, kun vastassa on sarjakärki Wilpas. Seuraava kotiottelu pelataan perjantaina 29.6, jolloin Pallo-Iirot tulevat Raumalta vieraaksi.
//DL
Kokoonpano
Vaihdot:
79' M Tulla -> Hautala
90+3' Ylistalo -> Ahanen
Tapahtumat
18' | 0-1 Vastustaja | |
Hannuniemi | 50' | |
50' | Vastustaja | |
53' | Vastustaja | |
73' | Vastustaja | |
1-1 M Tulla rp | 74' | |
90+4' | 1-2 Vastustaja | |
90+4' | Vastustaja |
Ottelun kolme Sutta (jury Marko Malmborg):
*** Karl Kaasik, Niklas Aalto
** Matias Tulla
* Patri Filatoff, Sampo Niinimaa, Toni Tuominen, Jami Hannuniemi, Jiri Vainio, Milliam Ahanen, Matti Hautala, Valtteri Laine, Janne Forsman, Joel Ylistalo