Seitsemän ottelun kotipelien sarja päättyi perjantaina, kun Piikkiön Palloseura kaatui Koivuhaassa lukemin 3-1 (2-0).

Kauden 13. voiton metsästys oli lopulta vaikeampi tehtävä, kuin mitä etukäteen spekuloitiin. Piikkiön Palloseura toi Paraisille useammalla KaaPo-junnulla vahvistetun ryhmän, jonka tekeminen oli aivan eri luokkaa kuin avauskierroksen pelissä Piikkiössä.

Ottelun avausosuma oli kuitenkin Wolvesin Jami Hannuniemen käsialaa. Kulman jälkitilanteesta pallo tippui kuudentoista kulmalle, Hannuniemeltä tikki sivuun ja millintarkka kuti maalivahdin yli takanurkkaan. Viitisen minuuttia ennen taukoa Patri Filatoff latoi pelivälineen verkkoon 2-0-maalin arvoisesti ja karisti samalla orastavan maalikuivuuden harteiltaan.

Toista puoliaikaa ehdittiin pelata noin kymmenen minuuttia, kun PiPS-hyökkääjä pääsi läpiajoon ja sijoitti pallon ohi Wolves-vahti Heikki Gustafssonin. Kavennusmaalin myötä ottelu sai uutta vauhtia, ja seuraavan kerran SCW pääsikin hengähtämään vasta Patri Filatoffin illan toisen osuman myötä. 72. minuutilla syntynyt 3-1-maalin myötä Filatoff nousi Krister Mähösen kanssa sisäisen maalipörssin ykköseksi kymmenellä osumallaan. 

3-1-lukemat jäivät myös ottelun lopputulokseksi. Pisteille tuli kuitenkin hintaa, sillä Wolvesin topparikaksikko Lehtonen-Vainio loukkaantuivat molemmat vähintään muutaman viikon huilin arvoisesti. Nähtäväksi jää, kuka ottaa tulevissa peleissä topparin paikan Janne Forsmanin vierestä. Ensimmäinen vastaus siihen kysymykseen saadaan jo perjantaina, kun Wolves pelaa ensimmäisen vierasottelunsa lähes kolmeen kuukauteen SaTo:n vieraana.

Kokoonpano

Vaihdot:

46' Vahalahti -> Masalin
62' Lehtonen -> Forsman
73' Hansén -> Lempinen
90+1' Vainio -> Jalo
90+5' P Filatoff -> Kalliokoski

Tapahtumat

1-0 Hannuniemi  17'  
2-0 P Filatoff 38'  
     
  54'  2-1 Vastustaja
Hannuniemi     69'  
3-1 P Filatoff 72'  

 

Ottelun kolme Sutta (jury Jyrki Filatoff):

*** Patri Filatoff
**   Sampo Niinimaa
*     Jiri Vainio

  • fredrik.jpg
  • albi.jpg
  • renta.jpg
  • safrent.jpg
  • trpgroup2.jpg
  • stadium.jpg
  • manhattancity_white.jpg

Matsikalenteri

ma ti ke to pe la su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30