Historian kolmas Piikkiön reissu toden sanoi, sillä SC Wolves onnistui vihdoin voittamaan piikkiöläiset kotikentällään.
Kuudennen sarjakierroksen ottelu Piikkiön Palloseuraa vastaan oli ennakkoon yksi kauden vaikeimmista, vaikka sarjataulukko kovin muuta koittikin kertoa. Ottelun alkutahdit olivat kuitenkin lupaavia, ja kun Patri Filatoff 20. peliminuutilla tykitti aivan uskomattoman kaukolaukauksen takayläseen, vaikutti peli olevan täysin SCW:n hallussa. Reilut viisi minuuttia myöhemmin kuitenkin PiPS-pelaaja pääsi huudattamaan paikallista kuuluttajaa pujottelemalla SCW-kaluston läpi ja viimeistelemällä tasoituksen komealla tavalla. Juuri ennen taukoa Patri Filatoff viimeisteli läpiajosta toisen osumansa, mutta linjamiehen lippu oli noussut hieman kyseenalaisesti paitsion merkiksi. Näin ollen samoissa 1-1-lukemissa siirryttiin myös tauon viettoon.
Toinen jakso alkoi Wolvesin osalta jonkinnäköisellä hapuilulla. Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana Susipaitojen pisin syöttöputki taisi jäädä alle viiden syötön, ja pallonhallinta katkesti vuorotellen huonoon syöttöön tai muuhun turhaan pallonmenetykseen. Mutta kuin salama kirkkaalta taivaalta, heti kun muutama syöttö osui kohdilleen niin PiPS-päädyssä helähti Jami Hannuniemen toimesta. Maali ei kuitenkaan muuttanut pelin kulkua, vaan PiPS jatkoi hallintaa. Palkinto tuli heti seuraavalla minuutilla, ja näin lukemat tasan 2-2. Lisääkin vaikutti tulevan, mutta taas iski Wolves. Tällä kertaa asialla Jani Masalin ja lukemat 2-3 juuri ennen tunnin täyttymistä.
Kun Hannuniemi ja Masalin seuraavan vartin aikana lisäsivät Wolves-johdon jo 2-5:een, oli peli käytännössä ratkennut. Hieman lohdutusta piikkiöläisille saatiin vielä lisäajalla, kun Heikki Gustafssonin uudet hanskat eivät olleet kunnolla sisäänajettu ja kaukolaukaus luiskahti näpeistä viivan yli.
Vaikka ottelusta muodostui juuri niin vaikea, kuin etukäteen saattoi kuvitella, karttui SCW:n pistepussi joka tapauksessa taas kolmella pisteellä. Ensimmäinen sarjakierros on nyt yhtä ottelua vaille paketissa, ja hyvältä näyttää. Lauantaina 27.5 vastaan asettuu vielä SaTo, ja sen jälkeen on ensimmäinen kolmannes pelattu.
//DL
Kokoonpano
Vaihdot:
46' M Tulla -> Jalo
46' Mähönen -> Virtanen
62' Forsman -> Lehtonen
75' Masalin -> Lempinen
85' Tuominen -> Kalliokoski
Tapahtumat
Vastustaja | 16' | |
20' | 0-1 P Filatoff (Masalin) | |
1-1 Vastustaja | 28' | |
55' | 1-2 Hannuniemi (P Filatoff) | |
2-2 Vastustaja | 56' | |
59' | 2-3 Masalin (Virtanen) | |
66' | 2-4 Hannuniemi (Virtanen) | |
75' | 2-5 Masalin (Virtanen) | |
90' | H Filatoff | |
3-5 Vastustaja | 90+1' |
Ottelun kolme Sutta (jury Jyrki Filatoff):
*** Henri Filatoff
** Jami Hannuniemi
* Jami Virtanen