SC Wolves voitti viime sunnuntaina SBS Maskun lukemin 7-4 ja varmisti näin sarjanousun 2. divisioonaan kaudeksi 2017-2018!

SBS Masku - SC Wolves 4-7 (0-1,2-4,2-2)

Tasaväkinen avauserä olisi ansainnut suurinumeroiset maali-iloittelut, mutta molempien päiden maalivahdit pitivät lukemat pitkään nollissa. SCW-vahti Jesse Salon lisäksi maskulaisten yön aikana löytämä muuri esittivät toinen toistaan komeampia torjuntoja. Avausmaali nähtiinkin vasta ajassa 17.09, jolloin pallo pelattiin ylivoimalla Patri Filatoffin lapaan oikeaan laitaan. Filatoff otti haltuun, tykitti tarkan kudin etuyläkköön ja Wolvesin 1-0-taukojohtoon.

Ottelu lähestyi jo puolta väliä, ja lukemat olivat edelleen sinnikkäästi 0-1 valkopaidoille. Ajassa 29.31 SCW-puolustus joutui siivoamaan pallon korkealla mailalla maaliviivalta ja näin SBS Maskulle rankkari. Jesse Salo kaatoi rankkarinvetäjän, joka sutaisi pallon kyljellään maaten verkkoon, ja jonkinnäköisellä Salomonin tuomiolla tilanteesta hyväksyttiin maali. Vajaa pari minuuttia myöhemmin nähtiin aiemmista karsintapeleistä tuttu purskahdus, kun SCW latoi kolme maalia reiluun minuuttiin. Johtomaalin iski Krister Mähönen, Jasu Pääkkö tuplasi ja 1-4-lukemat niittasi päivän toisellaan Mähönen. SBS Masku pääsi aikalisän ja ylivoimapelin myötä kaventamaan, mutta Ville Hämäläinen kuittasi taukojohdon kolmeen maaliin 2-5-osumallaan.

Päätöserän alussa Maskulle tarjottiin avointa ovea mukaan otteluun toisen rankkarin ja ylivoiman myötä, mutta kavennusmaalin sijaan Patri Filatoff kävi alivoimalla niittaamassa Sudet neljän maalin johtoon. Pitkän ottelun suola on kuitenkin siinä, että tilanteet ehtivät muuttua useaan otteeseen. Maskulaiset nostivat itsensä vielä kahden maalin päähän, kun ottelua oli jäljellä reilut neljä minuuttia. Kotijoukkue haki kavennusta ilman maalivahtia, muttei kuitenkaan saanut mitään merkittävää aikaan. Sen sijaan toisessa päässä tapahtui, kun Krister Mähönen pääsi viimeistelemään hattutemppunsa ja loppulukemat 4-7:ään.

Päätössummerin soitua alkoi SCW:n voitontanssit toisen peräkkäisen sarjanousun kunniaksi. Ensi kaudella pelataankin sitten 2. divisioonaa Paraisilla! Nyt vietetään kesä alta pois ja päivien lyhentyessä palataan asiaan!

Kokoonpano

Hurme - Hämäläinen - Pääkkö

Mähönen - Handolin - P Filatoff

Allén - Millner - Kaleva

 

Nurmi - Lempinen

Gustafsson - Lindqvist

Liimatainen - Lehto

 

Salo

 

Tapahtumat

Vastustaja 2min Kädellä pelaaminen  14.43  
  15.36 Mähönen ERL
Vastustaja 2min Estäminen 15.36  
  17.09 0-1 P Filatoff (Millner) YV
  17.53 Nurmi 2min Vaarallinen peli
     
Vastustaja 2min Työntäminen 24.16  
1-1 Vastustaja RL 29.31  
  31.29  1-2 Mähönen (P Filatoff)
  32.31 1-3 Pääkkö (Hurme)
  32.48 1-4 Mähönen (P Filatoff)
  33.26 Allén 2min Kampitus
2-4 Vastustaja YV 35.20  
  39.36 2-5 Hämäläinen (Pääkkö)
     
Vastustaja ERL 42.33  
  42.33 Nurmi 2min Rike maalintekotilanteessa
  43.00 2-6 P Filatoff (Gustafsson) AV
3-6 Vastustaja 47.11  
4-6 Vastustaja 55.18  
  58.44 4-7 Mähönen (P Filatoff) TM

 

SC Wolves kiittää kaikkia osallisia salibandykaudesta 2016-2017! Nähdään kesän aikana futiskentillä ja syksyllä taas salibandyn parissa!

  • fredrik.jpg
  • albi.jpg
  • renta.jpg
  • stadium.jpg
  • safrent.jpg
  • trpgroup2.jpg
  • manhattancity_white.jpg

Matsikalenteri

ma ti ke to pe la su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30