SC Wolves jatkaa lauantain salibandypelien jälkeen jaetulla kärkisijalla, kun Isännät kaatui 9-2 ja Tre Ankkaren kanssa pisteet jaettiin 3-3-tuloksella.

SC Wolves - Isännät 9-2 (3-1,4-1,2-0)

Isännät-kamppailun suunnitelma oli selkeä - täysillä alusta asti ja tuumaakaan ei anneta periksi. Matsi saikin loistoalun, kun jo ajassa 2.25 kauden ensimmäistä vaihtoaan pelannut Rico Handolin laittoi karkin keskelle ja Patri Filatoff iski pallon reppuun. Myrkyllinen kolmosketju oli heti seuraavankin kerran kentälle päästyään pahanteossa, kun Filatoff nousi oikeaa laitaa, kisutti pallon vastustajan putkista ja nosti pelivälineen 2-0-lukemien arvoisesti takanurkkaan. Wolves palautettiin kuitenkin heti seuraavassa vaihdossa maan pinnalle, kun Isännät pääsi kaventamaan pelin 2-1:een. Kahden maalin johto otettiin takaisin muutamaa minuuttia myöhemmin, kun Miikka Lempinen laittoi harkitun lämärin Isännät-pakin kengän kautta maaliin. Avauserä päättyi samoissa 3-1-lukemissa.

Toisessa erässä peli sitten lopulta repesi. Krister Mähönen ja Heikki Gustafsson nostivat Wolvesin 5-1-johtoon, ja Isäntien 5-2-kavennuksen jälkeen erään mahtui vielä kaksi SCW-maalia. Molemmat maalit syntyivät ylivoimalla, ensimmäisen iski Jasu Pääkkö ilmasta neliön keskeltä ja toisen Janne Kemppainen suoraan ylivoiman aloittaneesta vaparikuviosta.

Päätöserässä maalihanat laitettiin visusti säppiin, ja tämän lukon aukaisemiseksi tarvittiin myös erikoistilanne. Tällä kertaa kyseinen erikoistilanne oli Karl Nyqvistin ottama kaksiminuuttinen ajassa 43.02, jonka aikana Susipaidat viimeistelivät alivoimalla kaksi osumaa. Heikki Gustafsson laittoi lukemat 6-2:een ja Patri Filatoff sinetöi minuuttia myöhemmin hattutempun täyteen ja loppulukemat 7-2.

Kokoonpano

Kaleva - Hämäläinen - Pääkkö

Hurme - Millner - Kemppainen

Mähönen - Handolin - P Filatoff

 

Nurmi - Lempinen

Nyqvist - Lehto

Gustafsson - Lindqvist

 

Lundén

 

Tapahtumat

 1-0 P Filatoff (Handolin)  2.26  
 2-0 P Filatoff (Gustafsson)  4.47  
  5.14  2-1 Vastustaja
 3-1 Lempinen (Nurmi) 8.40  
  14.39  Vastustaja 2min Mailan lyöminen
     
  19.13  Vastustaja 2min Koukkaaminen
 4-1 Mähönen (P Filatoff) YV 19.56  
 5-1 Gustafsson (Lindqvist) 22.57  
  23.22  5-2 Vastustaja
  23.47  Vastustaja 2min Liikaa pelaajia kentällä
 6-2 Pääkkö (Hämäläinen) YV 24.10  
  28.32  Vastustaja 2min Mailan lyöminen
 7-2 Kemppainen (Lehto) YV 28.35  
     
  39.25  Vastustaja 2min Vaarallinen peli
 Nyqvist 2min Työntäminen 43.02  
 8-2 Gustafsson (Kemppainen) AV  43.47  
 9-2 P Filatoff (Mähönen) AV 44.46  

Tre Ankkare - SC Wolves 3-3 (1-2,0-0,2-1)

Kärkikamppailu sai SCW:n kannalta harvinaisen hyvän alun, kun alle minuutissa laiturin tontilla lauantaina operoinut Taneli Kaleva pääsi rokottamaan sarjakärkeä 1-0-avausosumallaan. Muutenkin SCW:n alku oli vahva, mutta lisämaaleja ei kuitenkaan onnistuttu iskemään. Vajaan 10 minuutin kohdalla Tre Ankkare voitti keskialueella pallon itselleen ja niittasi vastahyökkäyksen päätteeksi lukemat 1-1:een. Erä näytti lipuvan samoissa lukemissa päätökseen, mutta vain kolme sekuntia ennen summeria Max Millner huudatti vauhdikasta lauantai-iltaa viettänyttä paraislaisyleisöä iskemällä 2-1-johtomaalin.

Toinen erä oli maaliton, mutta se ei tarkoita että draamaa olisi puuttunut. Ajassa 26.53 nimittäin Wolves-kapteeni Heikki Gustafsson antoi laidan läheisyydessä hieman liikaa fyysisyyttä vastustajalle, ja tämän tuloksena ottelun tuomari katsoi oikeaksi ratkaisuksi passittaa Gustafsson punaisella kortilla katsomon puolelle. Gustafsson "isoista ovista" ulos ja SCW:lle viiden minuutin alivoima. Toiseen erään jääneet 3.07 kuitenkin klaarattiin kovalla taistelulla, ja näin samoissa 2-1-johtolukemissa jatkettiin kohti päätöserää, jonne alivoimaa jäi vielä 1.53.

SCW selvitti alivoiman kunnialla, mikä kieltämättä sai aikaan valtavan energiapiikin. Tämä hyödynnettiinkin hyvin nopeasti jäähyn päätyttyä, kun ensin hyvä vauhti poiki Ankkare-jäähyn ja sen myötä Rico Handolin latoi kauden avausmaalinsa ylivoimalla. Ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä Ankkurit tuli taas maalin päähän heti seuraavan vaihdon aikana. Yksi kauden parhaista peleistä ei lopulta poikinut kuin yhden pisteen, sillä Tre Ankkare tuli ajassa 40.27 tasoihin ylivoimaosumalla. Pistejako 3-3-tuloksella oli kuitenkin täysin oikeutettu tulos, molemmilla oli toki tonttinsa ratkaista peli omiin nimiin mutta tällä kertaa molemman pään maalivahdit pelasivat huippuottelut.

Molemmat joukkueet jatkavat siis jaetulla kärkisijalla, ero kolmantena majailevaan SB Someroon kasvoi seitsemään pisteeseen. Tämä tarkoittaa sitä, että sekä SCW:lle että Tre Ankkarelle riittää nyt yksi piste viimeisestä neljästä ottelusta karsintapaikan varmistamiseen. Ei uskoisi olevan mikään mahdoton tehtävä, mutta ei lähdetä mitään vielä julistamaan.

Kokoonpano

Allén - Hämäläinen - Pääkkö

Hurme - Millner (Kemppainen) - Kaleva

Mähönen - Handolin - P Filatoff

 

Nurmi - Lempinen

Tappola - Liimatainen

Gustafsson (Millner) - Lindqvist

 

Salo

 

Tapahtumat

  0.55 0-1 Kaleva (Hurme)
1-1 Vastustaja 9.27  
  14.57 1-2 Millner (Hurme)
     
Vastustaja 2min Mailan painaminen  24.56  
  26.53  Gustafsson 5+20min     Väkivaltaisuus
     
Vastustaja 2min Vaarallinen peli 32.45  
  33.26  1-3 Handolin (Mähönen) YV
2-3 Vastustaja 34.14  
  39.46 Handolin 2min Maasta pelaaminen
3-3 Vastustaja YV 40.27  
  • renta.jpg
  • albi.jpg
  • fredrik.jpg
  • stadium.jpg
  • safrent.jpg
  • trpgroup2.jpg
  • manhattancity_white.jpg

Matsikalenteri

ma ti ke to pe la su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30