SC Wolves jatkoi voittoputkeaan viime lauantaina, kun MynPa taipui lukemin 1-0 (0-0).

Ennakkokaavailuissa Wolves oli selvä suosikki useammastakin syystä. Siksi tuli hieman yllätyksenä, että ottelun avausmaali syntyi vasta 56. peliminuutilla, kun Anton Partanen iski pienestä kulmasta pallon verkkoon ohi hyvin pelanneen MynPa-veskarin. Maaliin syötön tarjoili pörssikärki Jani Masalin.

Ensimmäisellä puoliajalla SCW hallitsi palloa, muttei saanut luotua kunnon maalipaikkoja. Lähimmäs osumaa pääsi Tomas Lindblom, jonka kaukolaukaus kimposi ylärimasta ulos. Kun toisella jaksolla ei Partasen maalin lisäksi nähty ainuttakaan maalia, jäivät pisteet Paraisille pienimmällä mahdollisella marginaalilla, eli 1-0-voitolla. 

Nyt kun MynPa on kohdattu kahdesti, on todettava että mynämäkeläisten sarjasijoitus ei todellakaan tee oikeutta joukkueen tasolle. Kaksi erittäin tiukkaa vääntöä päättyivät kuitenkin onneksi molemmat SCW:n voittoon, mutta helpolla ei irronnut yksikään kuudesta pisteestä.

Kokoonpano

Vaihdot:

46' Hansén -> A Partanen
46' Julin -> Allén
60' Lempinen -> Jalo
83' Tuominen -> Lindqvist
90' Masalin -> Kalliokoski

Tapahtumat

H Filatoff     21'  
     
1-0 A Partanen (Masalin)  56'  
A Partanen     57'  

 

Ottelun kolme Sutta (jury Kimmo Vahalahti):

*** Joel Hildén
**   Anton Partanen
*    Jiri Vainio

  • renta.jpg
  • fredrik.jpg
  • albi.jpg
  • trpgroup2.jpg
  • manhattancity_white.jpg
  • stadium.jpg
  • safrent.jpg

Matsikalenteri

ma ti ke to pe la su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30