SC Wolves nappasi sunnuntaina uudet kolme pistettä, kun se kaatoi Wilpas 2:n maalein 0-3 (0-2).

Wolves aloitti ottelun totuttuun tapaan vahvasti. Pallo ja pelaajat liikkuivat sellaista vauhtia, ettei sunnuntaiksi olisi uskonut. Maalipaikoistakaan ei ollut pulaa, mutta avausmaalia jouduttiin odottamaan aina noin 35. peliminuutille asti. Patri Filatoff ajoi noin 25 metrin kohdalla oikeasta laidasta sisään ja syötti vasemmalta nousseelle Toni Tuomiselle, joka sijoitti rankkarialueen sisältä pallon verkkoon. Avausmaalin syöttänyt nuorempi Filatoff pääsi myös itse maalin makuun hetkeä ennen taukovihellystä, kun Jani Masalin iski Filatoffin läpi ja keskikenttämies onnistui iskemään taukoluvut 0-2:een.

Toisen puoliajan alku oli vierailijoilta heikko. Wilpas ei kuitenkaan tolppaa lähemmäs onneksi päässyt, ja juuri tämä läpiajosta seurannut tolppalaukaus herättikin Wolvesin taas uudestaan peliin. 0-3-maali syntyi kulmapotkusta. Teo Allén lähetti pallon korkeana sisään ja Wilpas-vahti haparoi pallon Sampo Niinimaalle, joka vei Susipaidat kauden ensimmäisellään 0-3-johtoon. Mm. Anton Partasen ja Daniel Lindqvistin läpiajoista huolimatta nämä jäivät myös loppulukemiksi.

-"Ensimmäinen puoliaika oli yksi kauden parhaista. Taisteltiin hyvin ja ansaittiin voitto, olimme lopulta selvästi parempia", kommentoi Jyrki Filatoff voitokasta kamppailua.

Heitto voitti myös oman ottelunsa tänään, joten piste-ero pysyy edelleen viidessä pisteessä kun kolme ottelukierrosta on pelaamatta. SCW:n seuraava matsi pelataan viikon päästä lauantaina Koivuhaassa, kun kauden viimeisessä kotiottelussa vastaan asettuu kovan syyskauden pelannut FC Turku.

 

SCW-kokoonpano

Vaihdot:

54' Jalo -> Kalliokoski
55' Tappola -> Allén
60' Tuominen -> Lenets
75' Riikonen -> Nyqvist
78' Masalin -> Lindqvist

 

Tapahtumat

    38'   0-1 Tuominen (P Filatoff)
Vastustaja        40'    
    45'   0-2 P Filatoff (Masalin)
         
Vastustaja       60'    
    70'   0-3 Niinimaa (Allén)

 

Ottelun kolme Sutta (jury Jyrki Filatoff):

*** Eero Riikonen
**   Sampo Niinimaa
*    Jiri Vainio

  • renta.jpg
  • fredrik.jpg
  • albi.jpg
  • safrent.jpg
  • manhattancity_white.jpg
  • stadium.jpg
  • trpgroup2.jpg

Matsikalenteri

ma ti ke to pe la su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30