SC Wolves kävi viime torstaina Somerolla ryöstöretkellä, vieden pisteet maalein 2-3 (2-2).

Kotikentällään lähes voittamaton Someron Voima sai viime torstaina vastaansa nälkäisen Susilauman. Jo 11. minuutilla Jami Hannuniemi vei vierailijat 0-1-johtoon, tällä kertaa siis hyvä pelin alku saatiin myös maalisarakkeeseen asti. Lajin helppous kuitenkin viehätti aivan liikaa, sillä heti seuraavasta hyökkäyksestä Voima tuli taas tasoihin.

SoVo pääsi vähän samanlaisesta hyökkäyksestä jo 2-1-johtoon, mutta juuri ennen taukovihellystä Matias Tulla syötti Joel Ylistalolle takatolpalle, eikä Ylistalo erehtynyt vaan tiputti Someron keskuskentän katsomon kokoisen gorillan selästään ja niittasi kauden avausmaalillaan pelin 2-2-lukemiin.

Toinen jakso alkoi hyvin samanlaisena kuin mitä ensimmäinen puolikas oli ollut, eli tasaista oli ja paikkojakin syntyi. Avauspuolikkaalla erinomaisesti torjunut Markus Oksman piti myös toisella jaksolla Sudet mukana pelissä. Pikku hiljaa ote siirtyi vahvemmin Wolvesille, osittain luultavasti kotijoukkueen ringin kapeudesta johtuen. Wolves pystyi tuomaan tuoreita jalkoja vaihdosta kentälle, ja pääsi koko ajan paremmin myllyttämään. Ironista kyllä, tämän jälkeen SoVokin alkoi saada parempia paikkoja, joista osa päättyi vahvan SCW-puolustuslinjan katkoessa ja osa sitten muuriin nimeltä Oksman.

Enemmän ja vähemmän tuoreet jalat lopulta ratkaisivatkin ottelun 84. minuutilla. Vähemmän tuore Patri Filatoff pujotteli laidalta pallon kanssa maalia kohti ja vapautti maalin edestä kymmenisen minuuttia aikaisemmin kentälle tulleen Jani Masalinin, joka laittoi pallon jo toisessa ottelussa peräkkäin verkon perukoille ja nosti Sudet johtoon. Johtoon, joka lopulta kesti maaliin saakka ja näin saatiin juhlia kauden kolmatta vierasvoittoa. Äärimmäisen tasaisessa putoamiskamppailussa äärimmäisen tärkeät pisteet.

Lauantaina jatketaan kuuden pisteen ottelulla, kun ToVe vierailee Pajbackalla! Tervetuloa! 

//DL

Kokoonpano

 

Vaihdot:

58' H Filatoff -> Vertainen
72' M Tulla -> Masalin
72' L Tulla -> Ahanen
88' Virtanen -> Lehto

Tapahtumat

    11' 0-1 Hannuniemi (Virtanen)
1-1 Vastustaja   12'  
    31' H Filatoff    
2-1 Vastustaja    35'  
    44' 2-2 Ylistalo (M Tulla)
     
Vastustaja       77'  
    84' 2-3 Masalin (P Filatoff)
  90+1'  Vertainen    


Ottelun kolme Sutta (jury Marko Malmborg):

*** Joel Ylistalo
**   Markus Oksman
*    Jami Hannuniemi 

  • fredrik.jpg
  • albi.jpg
  • renta.jpg
  • manhattancity_white.jpg
  • stadium.jpg
  • trpgroup2.jpg
  • safrent.jpg

Matsikalenteri

ma ti ke to pe la su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30