SC Wolves kärsi viime keskiviikkona tappion kotikentällään, kun TPK voitti Sudet lukemin 2-3 (0-2).

Ottelun ensimmäiset 40 minuuttia oli jopa hienokseltaan Wolvesin hallintaa. Toki tiedettiin, että TPK on keskellä pahaa otteluruuhkaa, mutta silti pelin suunnan voi kokea jonkinnäköisenä yllätyksenä.

Kuten jo ties kuinka monessa ottelussa tällä kaudella on Wolvesin pallonhallinta ja vahva pelaaminen kuitenkin jäänyt tuloksettomaksi, niin myös tällä kertaa. Läpisyöttö pitkäksi, keskitys päädystä yli, laukaus ensimmäiseen puolustajaan. Pienellä viilauksella potentiaalia kuitenkin on vaikka millaisiin maalikarkeloihin, joten luotto on kova, että viimeistely vielä syksyn aikana alkaa natsaamaan.

Tehottoman joukkueen pahin myrkky koettiin vielä juuri ennen taukovihellystä, kun TPK iski 43. minuutilla pelin 0-1:een ja vielä lisäajalla 0-2:een. Muutamassa minuutissa "jossain määrin sopiva" 0-0 kääntyi tappioasemaksi.

Heti toisen jakson alussa sisuuntunut SCW pääsi kaventamaan. Joel Ylistalon laukaus tuli maalivahdin torjunnasta suoraan Jami Hannuniemelle, joka laittoi kauden seitsemännellään pallon verkkoon ja pelin uudestaan jännäksi. Hajurako palautui kahteen maaliin taas kymmenen minuuttia myöhemmin, kun Kerho pääsi paitsiolta haiskahtaneen vastahyökkäyksen myötä 1-3-johtoon.

88. minuutilla Jani Masalin pääsi boksista laukomaan Wolvesin maalin päähän ja nostamaan "kynttilät pystyyn" ensimmäistä kertaa Kolmosessa. Kavennusmaali ja lopun painostus eivät kuitenkaan muuttuneet konkretiaksi, vaan Kerho kesti ja vei kaikki kolme sarjapistettä mukanaan.

Wolvesin seuraava ottelu pelataan torstaina Somerolla, kun Susia isännöi Someron Voima.

//DL

Kokoonpano

Vaihdot:

63' Virtanen -> M Tulla
64' Lindblom -> Forsman
75' Kaasik -> Masalin
86' Ylistalo -> L Tulla

Tapahtumat

    43' 0-1 Vastustaja
  45+1'  0-2 Vastustaja
     
1-2 Hannuniemi (Ylistalo)    47'  
    57' 1-3 Vastustaja
Ylistalo       77'  
2-3 Masalin (Aalto)   88'  
Tuominen       89'  
Aalto       90'  

 

Ottelun kolme Sutta (jury Marko Malmborg):

*** Niklas Aalto
**   Jami Hannuniemi
*    Sampo Niinimaa

  • fredrik.jpg
  • renta.jpg
  • albi.jpg
  • trpgroup2.jpg
  • manhattancity_white.jpg
  • stadium.jpg
  • safrent.jpg

Matsikalenteri

ma ti ke to pe la su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30