Tuore sarjakakkonen Masku oli SC Wolvesille tyly isäntä, pitäen pisteet Taponkedolla lukemin 3-0 (2-0).

SC Wolves pääsi ensiminuuteilla (vähän värikynää käyttäen) jopa myllyttämään peliä Maskun päädyssä. Laskuissa mentiin jo sekaisin, mutta ensimmäiseen viisiminuuttiseen Wolves antoi noin viisi kulmapotkua, kuitenkin tehottomia sellaisia.

Sitä karvaampi oli kalkki, kun jo 7. minuutilla kotijoukkue siirtyi 1-0-johtoon. Hyvä alku romuttui taas täysin, ja pelisuunnitelma meni uusiksi. Aikaa olisi vielä 80 minuuttia ja pelissäkin pysyttii alun lailla hyvin mukana, mutta jossain takaraivossa jyskytti kuitenkin tappioasema ja sen luoma "pakko hyökätä aktiivisemmin". Juuri ennen taukoa kommunikaatiokatkos puolustuksessa kuitenkin johti läpiajoon ja Maskun tuulennopea kärkimies painoi illan toisellaan isännät kahden maalin johtoon. Tämä loi taas astetta vaikeammat lähtökohdat toiselle jaksolle.

Toinen puolisko ei ihmeitä tarjonnut. Kuuma keli teki molempien joukkueiden pelistä aika hidastempoista, eikä maalipaikoilla juhlittu. Wolvesin paras paikka siunaantui Janne Forsmanille, joka vaihdettiin jo toisessa peräkkäisessä ottelussa kärkeen. Puolenvaihdoksi hyvä, viimeistely-yritykseksi vähemmän hyvä, sillä tällä kertaa kuti suuntautui noin 4 metriä yli. Positiivisella puolella kuitenkin se, että kärkipari Masalin-Forsman sai luotua useamman puolittaisen tekopaikan.

20 minuuttia ennen loppua Masku lisäsi johtonsa vielä 3-0:aan, joka jäi myös ottelun lopputulokseksi. Kun ÅIFK samalla voitti oman ottelunsa, tarkoittaa se Wolvesin osalta tippumista sarjan hännille. Seuraava mahdollisuus korjata tilanne on kuitenkin jo perjantaina, kun FC Boda vierailee Paraisilla saaristoderbyn merkeissä! Ottelu on samalla Kolmosen Kuukauden ottelu. Tervetuloa nauttimaan kesästä!

//DL

Kokoonpano

Vaihdot:

45' L Tulla -> Virtanen
53' Mähönen -> Forsman
53' M Tulla -> Masalin
76' Aalto -> Lindblom
84' Kaasik -> Riikonen

Tilastot

1-0 Vastustaja 7'  
2-0 Vastustaja 42'  
     
  57'  Tuominen    
  62' Virtanen    
3-0 Vastustaja  72'  

Ottelun kolme Sutta (jury Marko Malmborg):

*** Sampo Niinimaa
**   Patri Filatoff
*     Janne Forsman

 

  • fredrik.jpg
  • albi.jpg
  • renta.jpg
  • stadium.jpg
  • safrent.jpg
  • trpgroup2.jpg
  • manhattancity_white.jpg

Matsikalenteri

ma ti ke to pe la su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30