SC Wolves aloitti syyskierroksen tappiolla TuWelle. Katastrofaalisesta ottelusta ei jäänyt pistettäkään käteen turkulaisten voittaessa 1-3 (0-2). 

Alun puolituntisen SCW pelasi kuitenkin pirteästi ja olisikin voinut johtaa ottelua muutamallakin maalilla, mutta viimeistelyn tehottomuus piti lukemat 0-0:ssa. 

25. peliminuutin kohdalla TuWe pääsi saman hyökkäyksen aikana kokeilemaan maalintekoa kolmesti, mutta maalivahti Markus Oksman piti loistotorjunnoillaan vieraiden maalisarakkeen nollissa. Seuraavaa hyökkäystä Oksmankaan ei pystynyt enää pysäyttämään, vaan 29. peliminuutilla TuWe-hyökkääjä siirsi turkulaiset 0-1 -johtoon. Ja vain pari minuuttia edellisestä, 32. minuutilla, TuWe syöksi paraislaiset ahdinkoon lisäämällä johdon 0-2:een. 

Maalien jälkeen SCW:n peli sekosi täysin, eikä kotijoukkue saanut kunnon kiriä missään vaiheessa aikaiseksi, vaikka 63. minuutilla juuri vaihdosta kentälle tullut Anton Hirvaskari kavensi kausidebyytissään ensimmäisellä kosketuksellaan lukemat 1-2:een. Maalin jälkeen pallo pyöri kuitenkin väärässä päädyssä kotijoukkueen kannalta pitkään ja 79. minuutilla TuWe onnistui palauttamaan kahden maalinjohtonsa. 

Lisäajalla SCW onnistui vielä maalinteossa, kun Janne Forsman tykitti pallon yläriman kautta viivan paremmalle puolelle. Erotuomaristosta ketään ei kuitenkaan tätä huomannut, ja liian myöhään pisteiden kannalta se olisi joka tapauksessa tullut. Loppulukemat siis 1-3. 

//JV

Kokoonpano

Vaihdot:

37' Sundin -> Kalliokoski
62' Virtanen -> Hirvaskari
79' Ahanen -> H Filatoff
82' Aalto -> Forsman
90' Hannuniemi -> Mähönen

Tapahtumat

  29'  0-1 Vastustaja
  32' 0-2 Vastustaja
     
1-2 Hirvaskari (Niinimaa) 63'  
Ahanen     73'  
  79' 1-3 Vastustaja

 

Ottelun kolme Sutta (jury Marko Malmborg):

*** Markus Oksman
**   Jiri Vainio
*     Joel Ylistalo

  • fredrik.jpg
  • albi.jpg
  • renta.jpg
  • trpgroup2.jpg
  • manhattancity_white.jpg
  • stadium.jpg
  • safrent.jpg

Matsikalenteri

ma ti ke to pe la su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30