SC Wolves nappasi viime keskiviikkona historian ensimmäisen voittonsa Kolmosessa, kukistamalla Åbo IFK:n vieraskentällä lukemin 1-4 (1-3).

Yksi kauden tärkeimmistä otteluista ei alkanut kummankaan joukkueen osalta mitenkään varmistelevasti, vaan päästä päähän mentiin vauhdilla. Jo ensimmäisten minuuttien aikana sattui ja tapahtui, kun kotijoukkue hankki itselleen muutaman puolivaarallisen kulmapotkun. Wolves ei kuitenkaan ollut sillassa, siitä osoituksena mm. Åbon alkuminuuttien keltainen kortti, kun jouduttiin katkaisemaan vastahyökkäys sääntöjenvastaisesti.

11. peliminuutilla sitten rävähti. Niklas Aalto pelasi oikealta Jami Hannuniemen boksin sisään, Hannuniemi tykitti pallon takanurkkaan ja Wolvesin ensimmäistä kertaa tällä kaudella johtoon. Johtoasemaa kesti noin vartin, kunnes ÅIFK tuli kulmapotkun jälkitilanteesta tasoihin. Yläriman kautta 16 metristä lauottu kuti jätti Wolves-vahti Valtteri Laineen voimattomaksi.

Tästä noin kymppi eteenpäin ja taas toisessa päässä tapahtui komean hyökkäyksen päätteeksi. Jani Masalin tiputti vasemmassa laidassa pallon alaspäin Joel Ylistalolle, jonka lähettämän keskityspallon Jami Hannuniemi voitti 100-0 ja puski pelivälineen voimalla reppuun. Kirsikkana kakun päälle juuri ennen taukoa Hannuniemi otti Janne Forsmanin pystypallon taidokkaasti mukaansa ja latoi pelin 1-3:een. Wolves oli kauden seitsemässä ensimmäisessä ottelussa tehnyt viisi maalia, nyt Hannuniemi ensimmäisen jakson aikana hatullisen lisää.

Melkein ottelun ensimmäisiltä minuuteilta alkaen useammalla SCW-pelaajalla oli jos jonkinnäköistä vaivaa. Pahimmillaan toisen jakson aikana tuli hetkiä, jolloin näytti siltä että 3-5 pelaajaa ei pystyisi montaa minuuttia enää pelaamaan. Niin vain adrenaliini ja taistelutahto pitivät miehet pelissä, eikä kaikkia vaihtoja tarvinnut tehdä heti jakson alkuminuuteilla. Pelissä kuitenkin huomasi muutoksen, sillä ÅIFK alkoi hallitsemaan enemmän ja enemmän kenttätapahtumia. Ns. A-luokan paikoille turkulaisia ei kuitenkaan päästetty, vaan lähentelyt jäivät 25 metriin.

Missään vaiheessa ei oikeastaan ollut vaarana, että keltapaidat nousisivat taistelemaan voitosta, mutta kyllä Matti Hautalan lisäajalla syntynyt 1-4-osuma silti vapauttavalta tuntui. Puolen kentän syötönkatko sattui juuri oikealle miehelle, sillä Forsmanin lisäksi Hautalan jalka taitaa olla lähes ainoa, josta lähtee yhtä puhdas 45-metrinen vastaan tulleen veskarin yli verkkoon.

Näin Susipaidoille kahdeksannella yrittämällä historian ensimmäinen voitto Kolmosessa, ja millä tavalla! Kauden maalisaldo lähes tuplattiin ja omakin pää pysyi hyvin kasassa. Tästä on hyvä lähteä sarjakakkosen FC Ålandin kaatoon tulevana lauantaina. Tervetuloa, iltapäiväksi on luvattu +24C ja olut on taatusti kylmää!

//DL

Kokoonpano

Vaihdot:

55' Masalin -> M Tulla
72' P Filatoff -> Hautala
80' Hannuniemi -> Virtanen
86' Ylistalo -> Ahanen

Tapahtumat

Vastustaja     5'  
  11' 0-1 Hannuniemi (Aalto)
1-1 Vastustaja  26'  
  38' 1-2 Hannuniemi (Ylistalo)
   45+1'  1-3 Hannuniemi (Forsman)
     
  78' Hautala    
  90' Ahanen    
  90+1' 1-4 Hautala

Ottelun kolme Sutta (jury Marko Malmborg):

*** Jami Hannuniemi
**   Valtteri Laine
*    Sampo Niinimaa

  • renta.jpg
  • albi.jpg
  • fredrik.jpg
  • stadium.jpg
  • safrent.jpg
  • trpgroup2.jpg
  • manhattancity_white.jpg

Matsikalenteri

ma ti ke to pe la su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30