SC Wolvesin kotiavaus ei kääntänyt joukkueen kurssin, sillä SoVo nappasi pisteet mukaansa maalein 1-3 (1-1).
Kautensa hyvin aloittanut Someron Voima saapui viime perjantaina SC Wolvesin vieraaksi kauden 2018 kotiavaukseen. Kyseessä oli samalla Wolvesin historian ensimmäinen sarjaottelu Pajbackalla.
SoVo tuli peliin hyvällä jalalla ja antoi SCW:lle paikoitellen kovaakin prässiä. Hyökkäyspeli somerolaisilla perustui aika lailla pitkän viljelemiseen, ja Wolves-puolustus saikin olla tarkkana vikkelien kärkien kanssa. Sitä kautta hyökkäykset saatiin pidettyä kurissa, mutta noin 35 minuutin pelin jälkeen juuri päinvastaisesti maata pitkin rakennettiin paikka rankkarialueen tuntumaan, josta tarkalla kudilla vierailijat ottelussa johtoon.
Kauaa ei niissä lukemissa kuitenkaan viihdytty, sillä samalla kuin Rajalinin Tomppa kuulutti avausmaalia, tapahtui jo toisessa päässä. Miikka Lempinen jatkoi Matias Tullalle, joka laittoi pelin tasoihin varmalla viimeistelyllä. Ennen taukoa Jami Hannuniemellä sekä tulikuumalla Lempisellä oli paikat viedä SCW johtoonkin, mutta SoVo:n veskari klaarasi lähitorjunnat mallikkaasti ja piti lukemat tasoissa.
Toinen jakso oli hyvinkin kaksijakoinen. Ensimmäiset 20 minuuttia pelattiin aika varmaa peliä muutamalla tekopaikalla höystettynä. Sitten kuitenkin tuli hyvinkin erikoinen pätkä, jolloin SoVo-maalivahti sekoili useampaan otteeseen pallon kanssa, tarjoten Wolvesille tuhannen taalan paikkoja. Epävarmaa jalalla työskentelyä ei kuitenkaan pystytty hyödyntämään, sillä palloa ei riistoista huolimatta saatu maaliin asti. Ja kuten urheilussa hyvinkin usein, kun et itse käytä omia paikkojasi, niin vastustaja iskee. Varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla SoVo-pelaaja pääsee melkein maaliviivalta päättämään flipperipallon maaliin. Ja kun SCW tämän jälkeen hyökkäsi vielä askeleen kovemmin, soi omissa vielä toistamiseenkin aivan ottelun lopussa.
SoVo:lle näin 1-3-vierasvoitto ja SC Wolves jatkaa edelleen avausvoiton metsästystä. Siihen on seuraava mahdollisuus lauantaina, kun Susi reissaa Poriin ToVe:n vieraaksi.
Kiitos viileää kevätsäätä uhmanneille katsojille, ja tervetuloa uudestaan tiistaina 15.5 otteluun SCW-Masku!
//DL
Kokoonpano
Vaihdot:
57' Lempinen -> Masalin
70' Lindblom -> Jalo
80' M Tulla -> Virtanen
86' Hannuniemi -> Riikonen
Tapahtumat
Aalto | 30' | |
36' | 0-1 Vastustaja | |
1-1 M Tulla (Lempinen) | 37' | |
Niinimaa | 63' | |
Jalo | 74' | |
89' | 1-2 Vastustaja | |
Masalin | 90' | |
90+3' | 1-3 Vastustaja |
Ottelun kolme Sutta (jury Marko Malmborg):
*** Sampo Niinimaa
** Miikka Lempinen
* Toni Tuominen