SC Wolves kärsi sunnuntaina toisen tappionsa putkeen, kun ÅCF oli Kupittaalla vahvempi lukemin 3-1 (1-1).

Åbo Club de Fútbol pakotti sunnuntaina pelatussa Vitosen ottelussa SCW:n historiansa ensimmäiseen tappioputkeen. Syyskierroksen ÅCF- ja TuWe-tappioiden päälle kun vielä laittaa kevään päättäneen Magen-tasurin, osoittaa Wolvesin kuntokäyrä isoja pakkaslukemia.

Ensimmäisen vartin Wolves suorastaan dominoi. Pallo ja pelaajat liikkuivat ripeästi ja jo kahdeksannella minuutilla Jani Masalin puski Teo Allénin täydellisyyttä hiponeen kulmapotkun sisään. Vartin vyörytyksen jälkeen ÅCF alkoi pikkuhiljaa päästä mukaan peliin ja molemmat onnistuivat luomaan huippupaikkoja, SCW:ltä Anton Partanen oli läpiajossa ja ÅCF:lle tuomittiin rankkari - maalivahdit kuitenkin vetivät pitemmän korren molemmissa tilanteissa. SCW oli hienoisesti vielä kuskin paikalla, kunnes muutama paniikinomainen purkutilanne johti asetelmien totaaliseen kääntymiseen. ÅCF hallitsi viimeiset kymmenen minuuttia ennen taukoa, ja saikin palkinnon hieman onnekkaasti 43. minuutilla. Frank Lundénista katsottuna vasemmalta puolelta murtautunut ÅCF-pelaaja onnistui laukomaan maata pitkin takanurkkaa kohti, pallon kuitenkin osuessa tolppaan. Ensimmäisenä paikalle ehti Toni Tuominen, jonka purku kuitenkin osui maalivahti Lundéniin ja kimposi siitä harmittavasti omaan maaliin.

ÅCF siirtyi 2-1-johtoon melkein heti toisen puoliajan alkuun, tällä kertaa vielä erikoisemmalla maalilla. ÅCF:n pelaaja pääsi laukomaan suurin piirtein rankkarialueen rajalta, mutta Anton Partanen ehti peittämään laukauksen jalallaan. Partasen jalasta pallo otti järkyttävän kierteen ja suuntautui noin metrin maalin ohi niin, ettei Lundén heittäytymälläkään ylettänyt palloon (peittäen kuitenkin koko maalin leveyden ja vähän ylikin). Pallo osui kenttään melkein päätyviivan kohdalla, mutta kierre, tekonurmi ja Rouva Fortuna päättivät kääntää pallon lentorataa noin 45 astetta ja suoraan SCW-maaliin. Muutamaa puolittaista tekopaikkaa lukuun ottamatta SCW ei oikeastaan päässyt edes lähelle ÅCF:n maalia, vaan turkulaiset pystyivät jäädyttämään pelin ja iskemään loppuniitin 87. peliminuutilla läpiajosta.

- "Periaatteessa tämä ei ollut meiltä huono peli, mutta asenteesta se jäi taas kiinni. ÅCF halusi voittoa paljon enemmän ja ansaitsikin onnensa. Huolellisuutta kaikkeen tekemiseen niin hyvä tulee", kommentoi vähäsanainen Jyrki Filatoff ottelua.

Sarja jatkuu lauantaina todellisella kuuden pisteen ottelulla. Kotikentälle palaava Wolves saa vastaansa sarjakärki Heiton. Voitolla Heitto on kolmen pisteen päässä, tappiolla ero on yhdeksän pistettä. Laskekaa siitä ottelun tärkeys ja tulkaa lauantaina klo 14 Koivuhakaan kannustamaan Sudet voittoon!

Ps. Tästä linkistä pääset Turkulaisen sivuille lukemaan jonkunnäköisen matsiraportin (joka toki on enemmänkin katsastus Vitoseen kuin juuri tähän otteluun).

 

SCW-kokoonpano

Vaihdot:

35' Nyqvist -> Lehtonen
46' Tuominen -> Kuusela
61' Tappola -> Julin
61' Kalliokoski -> Lindqvist
70' Filatoff -> Lenets
80' Allén -> S Partanen
83' A Partanen -> Riikonen

 

Tapahtumat

    8'   0-1 Masalin (Allén)
    20'   Vainio    
1-1 Vastustaja   43'    
         
2-1 Vastustaja   51'    
Vastustaja       65'    
Vastustaja       70'    
3-1 Vastustaja   87'    
Vastustaja       88'    

 

Ottelun kolme Sutta (jury Jyrki Filatoff):

*** Frank Lundén
**   Ville Tappola
*     Henri Filatoff

  • fredrik.jpg
  • albi.jpg
  • renta.jpg
  • trpgroup2.jpg
  • safrent.jpg
  • manhattancity_white.jpg
  • stadium.jpg

Matsikalenteri

ma ti ke to pe la su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30