Yksi salibandy-Wolvesin kovimmista tempuista nähtiin lauantaina Kokemäellä, kun joukkue eteni suoraan kahdella voitolla Teho Cupin 3. kierrokselle.

FBT PiTU - SC Wolves 6-8 (3-1,1-3,2-4)

Vain kahdella kentällisellä liikkeellä ollut Susilauma pelkäsi joutuvansa kovaan mankeliin, kun vastaan asettui kakkosessa pelaava FBT PiTU. Alku vastasikin ennakko-odotuksia, kun alle viidessä minuutissa taululla oli jo 2-0-lukemat porilaisille. Wolves sai kuitenkin mahdollisuuden kahden miehen ylivoimalla, eikä jättänyt tilaisuutta hyödyntämättä vaan Jasu Pääkkö iski tärkeän kavennusmaalin. PiTU pääsi kuin pääsikin lopulta tauolle kahden maalin johdossa, kun se onnistui ajassa 13.50 naulaamaan kolmannen maalinsa.

Toisen erän alku oli SCW:ltä vahva. Krister Mähönen iski nopealla tahdilla kaksi maalia, ja näin peli oli taas auki. Vaikka PiTU siirtyikin vielä johtoon, kuitattiin se nopeasti debytantti Toni Hurmeen toimesta. Toinen erä Susipaidoille 3-1 ja tauolle siis 4-4-tilanteessa.

SCW siirtyi ensimmäistä kertaa johtoon Krister Mähösen täydennettyä hattutemppunsa ajassa 33.06. Miikka Lempinen lisäsi johdon jo 6-4:ään, mutta PiTU kavensi heti perään. Ottelun ratkaisu nähtiin välillä 42.27-42.59, kun Hurme ja Mähönen siirsivät SCW:n ratkaisevan tuntuisesti kolmen maalin karkumatkalle. PiTU sai vielä viimeisellä minuutilla kavennuksen aikaan, mutta SCW otti kovan päänahan ja jatkoi otteluparista "voittajien matsiin".

Kokoonpano

Mähönen - Kaleva - Pääkkö

Nurmi - Millner - Hurme

 

Gustafsson - Lempinen

Nyqvist - Liimatainen

Lindqvist

 

Särkelä (Lundén)

 

Tapahtumat

  3.27  SCW 2min Liikaa pelaajia kentällä
 1-0 Vastustaja YV 3.38  
 2-0 Vastustaja  4.50  
 Vastustaja 2min Mailan lyöminen 7.52  
 Vastustaja 2min Pelin viivyttäminen  8.14  
  9.08  2-1 Pääkkö (Gustafsson) YV2
 3-1 Vastustaja  13.50   
     
  15.42  3-2 Mähönen (Pääkkö)
  16.48  Nurmi 2min Estäminen
 Vastustaja 2min Mailan lyöminen 17.13  
  17.15  3-3 Mähönen (Pääkkö) TV
 4-3 Vastustaja  26.57  
  28.26  4-4 Hurme (Mähönen)
     
  33.06  4-5 Mähönen (Gustafsson)
  38.10  4-6 Lempinen (Kaleva)
  38.58  Millner 2min Vaarallinen peli
 5-6 Vastustaja YV 39.11  
  42.27  5-7 Hurme (Millner)
  42.59  5-8 Mähönen
 6-8 Vastustaja IM 44.22  

SC Wolves - SB Somero 7-6 ja (1-1,1-3,4-2,1-0)

Tulevalla kaudella samassa lohkossa pelaava SB Somero voitti myös oman aamuottelunsa, ja asettui näin Wolvesia vastaan ratkomaan päivän ensimmäistä jatkoonmenijää.

Ennen matsia päätettiin yksi teema: Ei anneta vastustajalle maaleja eteen. Eli tietenkin SB Somero teki 0-1-maalin jo ajassa 1.21. Lisää etumatkaa ei kuitenkaan tässä vaiheessa annettu, ja Taneli Kaleva onnistui vielä tasoittamaan erän viimeisellä minuutilla.

Toisessa erässä rakoa alkoi syntyä, Somero siirtyi nopeasti 1-3-johtoon erän alussa. Krister Mähönen kavensi ylivoimalla, mutta ajassa 29.24 somerolaiset iskivät taas eron kahteen.

Päätöserän alku oli murheellinen: Wolvesilta täysi nukahdus ja ajassa 31.55 taululla oli jo 2-6. Tähän kohtaan ei ollut muuta mahdollisuutta kuin ottaa aikalisä, nollata tilanne ja lähteä takaa-ajoon. 13 minuuttia aikaa, neljä maalia kurottavaa - Wolves oli matkalla kohti päivän kolmatta matsia. Jostain se henki kuitenkin löytyi, ja Toni Hurme aloitti maalillaan jahdin ajassa 34.35. Kaksi minuuttia myöhemmin Krister Mähönen kavensi rankkarilta 4-6:een ja tästä pari minuuttia myöhemmin Miikka Lempinen toi Sudet jo maalin päähän. Tarinaa ei kuitenkaan vielä oltu viimeistelty - puuttui ottelun suvereenin MVP:n Krister Mähösen ajassa 42.05 rankkarista viimeistelemä tasoitusmaali.

Näin SCW kampesi itsensä jatkoajalle, täynnä taistelutahtoa ja luottoa omaan tekemiseen. Jatkoaikaa ehdittiin pelata noin viisi minuuttia, kunnes pallo pyöri somerolaismaalin edessä. Puolustajan siivous ei mennyt aivan nappiin, vaan se osui Max Millneriä rintaan ja pomppi ohi hölmistyneen Somero-vahdin. Juhlat pystyyn ja SCW historiansa ensimmäistä kertaa 3. kierrokselle!

Kokoonpano

Mähönen - Kaleva - Pääkkö

Nurmi - Millner - Hurme

 

Gustafsson - Lempinen

Nyqvist - Liimatainen

Lindqvist

 

Lundén (Särkelä)

 

Tapahtumat

  1.21  0-1 Vastustaja
 1-1 Kaleva (Mähönen)  14.06  
 Millner 2min Estäminen  14.42  
     
  16.38  1-2 Vastustaja YV
  17.16  1-3 Vastustaja
  21.48  Vastustaja 2min Mailan lyöminen
 2-3 Mähönen (Kaleva) 23.20   
  25.47  Vastustaja 2min Korkea maila
  29.24  2-4 Vastustaja
     
  31.36  2-5 Vastustaja
  31.55  2-6 Vastustaja
 3-6 Hurme (Mähönen) 34.35  
 4-6 Mähönen RL 36.24  
 5-6 Lempinen (Mähönen)  38.18  
 Millner 2min Kädellä pelaaminen  38.55  
 6-6 Mähönen RL  42.05  
  44.44  Vastustaja 2min Estäminen
     
 7-6 Millner 50.15  

Kolmas kierros pelataan lauantaina 1.10 Naantalin Maijamäessä, Wolvesia isännöi 2. divisioonan SB Naantali. Tervetuloa kannustamaan SCW neljännelle kierrokselle!

  • albi.jpg
  • renta.jpg
  • fredrik.jpg
  • stadium.jpg
  • safrent.jpg
  • trpgroup2.jpg
  • manhattancity_white.jpg

Matsikalenteri

ma ti ke to pe la su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30