Kiirastorstaina mitelty Errea Cupin avauskierros Piikkiön Palloseuran ja SC Wolvesin välillä päättyi piikkiöläisten voittoon rankkareiden jälkeen.

Aikaisempina vuosina vähintään kelvollisesti Errea Cupissa pärjännyt SC Wolves ei tämän vuoden kilpailussa onnistunut etenemään ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon. Kiirastorstain kamppailussa SC Wolves otti näennäiset ohjat käsiin heti alusta lähtien, muttei kuitenkaan sen kummemmille tekopaikoille päässyt. Koko puoliskon aikana kunnon maalintekoyrityksiä taisi olla vain yksi, eikä ylärimaa lähemmäs päästy. Puolen tunnin pelin kohdalla takapakkia tuli useamman iskun verran, kun muutaman minuutin sisään Jani Masalin joutui jättämään kentän loukkaantumisen takia ja PiPS siirtyi 1-0-johtoon. Maali syntyi kulmapotkusta, jossa selvästi harjoiteltu kuvio tuotti tulosta, vaikkakin hieman kyseenalaisin keinoin. Ensinnäkin Wolves-maalivahti Joel Hildén kaadettiin maahan ja toiseksi maalintekijä Joni Vuorisella oli puskutilanteessa molemmat kädet tiukasti SCW-puolustaja Karl Kaasikin hartioilla. Maali kuitenkin hyväksyttiin, joten peliä jatkettiin 1-0-tilanteesta aina erätauolle saakka.

Toisella puoliajalla pallonhallinta siirtyi entistä vahvemmin Wolvesille, mutta peliväline pyöri kuitenkin suurimmilta osin keskialueen tuntumassa. Kerran meinasi kaukolaukaus yllättää PiPS-maalivahdin, mutta puolittainen hörppy jäi kuitenkin lopulta hyppysiin. Wolvesin tasoitusmaali syntyi noin 20 minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua. Tilanne sai alkunsa Karl Kaasikin sivuvaparista, jonka paluupalloon tuore vahvistus Hendrik Hansén ehti ensimmäisenä. Hansénin laukaus torjuttiin myös, mutta tätä seuranneen paluupallon Henri Filatoff tykitti vastustamattomasti verkkoon ja tasoitti pelin 1-1:een.

Muutamasta puolittaisesta tekopaikasta huolimatta lisämaaleja ei enää varsinaisella peliajalla nähty, joten vuorossa oli rangaistuspotkukilpailu. Wolves onnistui vain kerran neljästä, ja näin ollen PiPS jatkaa toiselle kierrokselle. Wolves jatkaa kauteen valmistautumista ensi lauantaina, kun Regions' Cupin avauskierroksella vastaan asettuu ÅIFK.

Kokoonpano

Vaihdot:

28' Masalin -> Kuusela
59' Lindqvist -> Hansén

 

Tapahtumat

Vastustaja       9'    
1-0 Vastustaja   28'    
Vastustaja       38'    
    38'   Matti Hautala    
         
Vastustaja       58'    
Vastustaja       63'    
    64'   Anton Partanen    
Vastustaja       69'    
    71'   1-1 Henri Filatoff (Hendrik Hansén)
  • albi.jpg
  • renta.jpg
  • fredrik.jpg
  • stadium.jpg
  • manhattancity_white.jpg
  • trpgroup2.jpg
  • safrent.jpg

Matsikalenteri

ma ti ke to pe la su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30