SC Wolves teki lauantaina sen mitä odotettiinkin, eli haki Leisku*Himmeeltä ja KiU:lta täydet pisteet. Samalla varmistui vähintään karsintapaikka Kolmoseen.

SCW - Leisku*Himmee 14-4 (5-0,4-1,5-3)

Wolves naulasi pelin käytännössä ensimmäisessä erässä. Alusta alkaen paikkoja luotiin jatkuvasti, mutta vasta Heikki Gustafssonin avausmaali ajassa 5.44 vapautti pelin. Teo Allén, Sergei Nurmi, Jasu Pääkkö ja Rico Handolin lisäsivät taukojohdon 5-0:aan.

Toisessa erässä Nurmi, Pääkkö, Handolin sekä Miikka Lempinen veivät Wolvesin jo 9-0-johtoon. Näistä merkittävin oli Handolinin ylivoimamaali, johon syötön tarjoili SCW-kapteeni Henri Filatoff. Syötöllään Filatoff ylitti kolmantena SCW-pelaajana 100 tehopisteen rajapyykin. Pelkkää juhlaa erä ei kuitenkaan lopulta ollut, sillä ajassa 28.34 myös Leisku sai kuparisen rikki ja näin tauolle 9-1-lukemissa.

Kolmas erä olikin sitten lähinnä katkaisuun tarvittavien maalien hakemista, vaikka homma vaikeutui heti ensimmäisessä vaihdossa Leiskun tehdessä jo toisen maalinsa. 35.29-37.02 välisenä aikana SCW latoi neljään peräkkäiseen vaihtoon maalin, pistäen katkaisun maalin päähän. Maalintekijöinä toimivat Taneli Kaleva, Sergei Nurmi, Karl Nyqvist sekä Jasu Pääkkö. Nurmi ja Pääkkö viimeistelivät maaleillaan hattutemppunsa. Sitä ratkaisevaa maalia ei kuitenkaan tullut, vaan Leisku kavensi taas 13-3:een. Taneli Kaleva antoi vielä pelin toisellaan mahdollisuuden katkaisuun kaksi minuuttia ennen loppua, mutta Leisku iski vielä kerran ja loppulukemat kirjattiin 14-4. Kauden kolmessa kohtaamisessa sarjajumbo Leisku siis iski SCW:n verkkoon 10 maalia, mikä on lähes neljäsosa kaikista tähän mennessä päästetyistä. 

Filatoffin 100. pisteen lisäksi huomionarvoista löytyy matsista parikin asiaa. Jasu Pääkkö merkkautti ottelussa itselleen tehot 3+4=7, mikä sivuaa SCW:n ennätystä yhden pelin pisteille (Christoffer Andersson 5+2, Matti Hautala 3+4). Lisäksi juuri Pääkön tekemä 4-0-maali nosti SCW:n kaikkien aikojen maalieron 8,5 vuoden tauon jälkeen plussan puolelle.

Kokoonpano

Allén - Kaleva - Pääkkö

Nurmi - Handolin - H Filatoff

Ivanov - Nyqvist - Virtanen

 

Gustafsson - Lempinen

Liimatainen - Lehto

Lindqvist

 

Särkelä (Lundén)

 

Tapahtumat

1-0 Heikki Gustafsson (Jasu Pääkkö)   5.44    
2-0 Teo Allén (Jasu Pääkkö)   7.58    
3-0 Sergei Nurmi (Henri Filatoff)   8.47    
4-0 Jasu Pääkkö (Heikki Gustafsson)   10.42    
5-0 Rico Handolin (Tommi Liimatainen)   11.32    
         
6-0 Sergei Nurmi (Tommi Liimatainen)   20.36    
7-0 Jasu Pääkkö (Heikki Gustafsson)   22.11    
    22.26   Vastustaja 2min Mailan lyöminen
8-0 Rico Handolin (Henri Filatoff) YV   22.56    
9-0 Miikka Lempinen (Jasu Pääkkö)   27.29    
    28.34   9-1 Vastustaja
         
    30.07   9-2 Vastustaja
10-2 Taneli Kaleva (Tommi Liimatainen)   35.29    
11-2 Sergei Nurmi (Henri Filatoff)   36.35    
12-2 Karl Nyqvist (Heikki Gustafsson)   36.46    
13-2 Jasu Pääkkö (Teo Allén)   37.02    
    38.40   13-3 Vastustaja
14-3 Taneli Kaleva (Jasu Pääkkö)   43.00    
    44.01   14-4 Vastustaja

KiU - SC Wolves 3-8 (2-5,1-1,0-2)

Sarjaseiska KiU antoi SCW:lle todellista shokkihoitoa iskemällä 1-0-johtomaalin jo 11 sekunnin pelin jälkeen. Tästä kesti hetki toipua, mutta kun vauhtiin päästiin ei Susilaumaa vaikuttanut pysäyttävän mikään. Tasoitusmaali oli Sergei Nurmen käsialaa. Muutamaa minuuttia myöhemmin maalihanat aukesivat kunnolla, kun Karl Nyqvist, Henri Filatoff ja Tommi Liimatainen veivät Wolvesin jo 4-1-johtoon. KiU kavensi välittömästi 4-2:een, mutta yhtä nopea oli Jasu Pääkön 5-2-vastauskin. Tämä riitti KiU-molarille, joka purki tuntojansa maalirautoihin ja laitettiin jäähypenkille rauhoittumaan. Maalivahdinvaihdos oli lopulta SCW:lle myrkkyä, sillä juhlat loppuivat siihen kohtaan.

Kakkoserän loppupuolella KiU pääsi pelaamaan ylivoimaa ja hyödynsi tilanteen iskemällä lukemiksi 3-5. Erä vaikutti pitkään päättyvän SCW:n kannalta maalittomana, mutta niin vain ajassa 29.41 koko päivän ilmiliekeissä ollut Pääkkö varmisti 3-6-taukolukemat.

Päätöserä ei ihmeitä tarjonnut, vaan SCW varmisteli johtoaan ja iski Kalevan ja Pääkön voimin pari lisämaaliakin. Pääkölle päivän toinen hatullinen ja ratkaisevan oloinen johto sisäisessä pistepörssissä. Samalla mies sivusi jo toisen kerran samana päivänä seuraennätystä, tällä kertaa vuorossa oli yhden kauden piste-ennätys. Kaikella todennäköisyydellä Pääkkö ei myöskään 31 pisteeseen pysähdy, vaan voimassa oleva Daniel Lindqvistin 14+17 jää tämän kauden jälkeen kokonaan historiaan.

Matsin loppulukemat siis 3-8 ja pisteet ansaitusti Paraisille.

Kokoonpano

Allén - Kaleva - Pääkkö

Nurmi - Handolin - H Filatoff

Ivanov - Nyqvist - Virtanen

 

Gustafsson - Lempinen

Liimatainen - Lehto

Lindqvist

 

Lundén (Särkelä)

 

Tapahtumat

1-0 Vastustaja   0.11    
    4.16   1-1 Sergei Nurmi (Tommi Liimatainen)
Vastustaja 2min Väärä etäisyys   4.48    
    7.26   1-2 Karl Nyqvist
    8.25   1-3 Henri Filatoff (Tommi Liimatainen)
    10.45   1-4 Tommi Liimatainen (Rico Handolin)
2-4 Vastustaja   11.03    
    11.18   2-5 Jasu Pääkkö (Taneli Kaleva)
Vastustaja 2+10min Epäurheilijamainen käytös   11.18    
         
    26.52   Aleksei Ivanov 2min Mailan Lyöminen
3-5 Vastustaja YV   27.47    
    29.41   3-6 Jasu Pääkkö (Miikka Lempinen)
         
    38.54   3-7 Taneli Kaleva (Jyri Lehto)
    42.04   3-8 Jasu Pääkkö (Taneli Kaleva)

 

Alta vielä päivitetty sarjataulukko. Kautta on jäljellä neljä matsia, joten nyt varmistui vähintään karsintapaikka Kolmoseen (SU ei voi enää ohi tulla, sillä SCW on voittanut jo kaksi keskinäistä kohtaamista). Seuraava kierros pelataan viikon päästä lauantaina Loimaan Liikuntahallissa. Tuolloin Wolves kohtaa HFT:n ja KiKi:n. Sarja on Loimaalla ensimmäistä kertaa katkolla, Wolves varmistaa nousun ottamalla matseista vähintään kolme pistettä.

  • renta.jpg
  • albi.jpg
  • fredrik.jpg
  • stadium.jpg
  • trpgroup2.jpg
  • safrent.jpg
  • manhattancity_white.jpg

Matsikalenteri

ma ti ke to pe la su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30