SC Wolves selvitti sunnuntaina tiensä toiselle kierrokselle salibandyn Suomen Cupissa.
KiU - SCW 3-5 (1-0,1-2,1-3)
Kauden ensimmäinen matsi pyörähti käyntiin Salohallissa sunnuntaina keskipäivän aikaan. Matsissa vastaan asettui tulevalla kaudella samassa lohkossa pelaava kiikalalainen KiU.
Ottelu oli erittäin tasainen alusta alkaen, eikä kumpikaan mässäillyt päivänselvillä tekopaikoilla. Wolvesin laukaukset jäivät suurimmaksi osaksi vastustajan pelaajiin, kun taas KiU:n näennäisen vaaralliset syötöt maalille päätyivät Wolves-pelaajien lapaan. Ensimmäisessä erässä nähtiin lopulta vain yksi maali, kun puolesta kentästä lähtenyt heitto muutti suuntaa SCW-pakin kengästä ja pomppasi yli Frank Lundénin.
Toista erää ehdittiin pelata runsas minuutti, kun SCW:n kauden ensimmäinen maali näki päivänvalon. Tuore vahvistus Heikki Gustafsson nousi vasenta laitaa pitkin, sai syötön Taneli Kalevalta ja laukoi pallon komeasti takanurkkaan. Viitisen minuuttia myöhemmin SCW siirtyi ensimmäistä kertaa johtoon Emil Lassinniemen maalilla. KiU kuitenkin onnistui tasoittamaan heti seuraavassa vaihdossa, ja 2-2-lukemista siirryttiin myös päätöserään.
Kolmannen erän alkuun saatiin paljon ohjelmaa. Ajassa 33.15 Miikka Lempinen löysi pitkällä syötöllä Klaus Kulmanevan, joka kääntyi nopeasti ja laukoi pallon verkkoon. Taas meinasi tasoitus tulla heti seuraavassa vaihdossa. Ensimmäisen maalipaikan esti Karl Nyqvist painamalla vastustajan mailaa maalin edessä, tilanteesta seuranneen rankkarin torjui Lundén maalissa ja vielä tätä seuranneen alivoiman Wolves kesti kunnialla. Tasakentällisin kuitenkin ehdittiin pelata vain kaksi minuuttia, kunnes KiU iski ja peli oli taas tasan.
Pitkään näytti siltä, että pisteet jaettaisiin, mutta niin vain Teo Allén pääsi maalin edestä ohjaamaan Wolvesin taas johtoon. Lopullinen niitti nähtiin kaksi minuuttia ennen loppua, kun pienestä kulmasta vapaalyönnin antanut Tommi Liimatainen syötti vielä pienempään kulmaan Patri Filatoffille, joka kuitenkin löysi maalivahdin olkapään yläpuolelta pallon kokoisen aukon ja naulasi komean kudin verkon perukoille. Näin Wolvesille arvokkaat kaksi pistettä ja lataus päälle seuraavaan otteluun.
SCW-kokoonpano
Kulmaneva - Kaleva - Pääkkö
Allén - Nyqvist - P Filatoff
Ivanov - H Filatoff - Lassinniemi
Gustafsson - Lempinen
Liimatainen - Lehto
Nurminen - Lindqvist
Lundén (Särkelä)
Tapahtumat
1-0 Vastustaja | 6.11 | |||
Vastustaja 2min Kampitus | 12.41 | |||
16.37 | 1-1 Heikki Gustafsson (Taneli Kaleva) | |||
21.50 | 1-2 Emil Lassinniemi (Henri Filatoff) | |||
2-2 Vastustaja | 22.15 | |||
33.15 | 2-3 Klaus Kulmaneva (Miikka Lempinen) | |||
34.01 | Karl Nyqvist 2min Mailan painaminen | |||
Vastustaja ERL | 34.01 | |||
3-3 Vastustaja | 37.04 | |||
41.04 | 3-4 Teo Allén (Patri Filatoff) | |||
43.01 | 3-5 Patri Filatoff (Tommi Liimatainen) | |||
Vastustaja 2min Liikaa pelaajia kentällä | 44.01 |
SCW - IBK MedA 2-6 (1-1,1-4,0-1)
Toisessa matsissa vastaan asettui salolainen kolmosdivarijoukkue IBK MedA. Wolves lähti otteluun todella hyvällä asenteella, ja MedA:nkin pitäessä vauhtia ottelu oli kovatempoinen. Avausmaali syntyi ajassa 13.12, kun Klaus Kulmaneva onnistui katkomaan syötön MedA-maalin edessä ja iski pallon reppuun. Johtoasemasta ei kauaa päästy nauttimaan, sillä jo puoli minuuttia myöhemmin peli oli tasan.
MedA siirtyi ensimmäistä kertaa johtoon heti toisen erän alussa. Noin viisi minuuttia myöhemmin avausottelunsa SCW-paidassa pelannut Jasu Pääkkö iski vaparista tasoituksen salolaisten maaliin ja kaikki oli taas auki. Ottelun ratkaisu kuitenkin nähtiin seuraavien minuuttien aikana, kun MedA karkasi kolmella nopealla maalilla 5-2-johtoon. Wolves ei enää saanut pelistä kunnolla kiinni, vaan MedA iski vielä kolmannessa erässä yhden maalin lisää ja voitti ottelun lukemin 6-2.
SCW-kokoonpano
Kulmaneva - Kaleva - Pääkkö
Allén - Nyqvist - P Filatoff
Ivanov - H Filatoff - Lassinniemi
Gustafsson - Lempinen
Lehto - Nurminen
Lindqvist
Särkelä (Lundén)
Tapahtumat
1-0 Klaus Kulmaneva | 13.12 | |||
13.41 | 1-1 Vastustaja | |||
15.27 | 1-2 Vastustaja | |||
2-2 Jasu Pääkkö (Taneli Kaleva) | 21.14 | |||
22.30 | 2-3 Vastustaja | |||
24.30 | 2-4 Vastustaja | |||
25.03 | 2-5 Vastustaja | |||
27.26 | Vastustaja 2min Vaarallinen peli | |||
33.07 | 2-6 Vastustaja | |||
Klaus Kulmaneva 5min Vaarallinen peli | 44.10 |
Päivän viimeisessä ottelussa IBK MedA voitti KiU:n 12-0, joten SCW eteni lohkokakkosena jatkoon. Suomen Cupin 2. kierroksella SCW:n kanssa jatkopaikoista kisaavat FBC Turku, AFC Campus sekä KaKo. Ottelut pelataan 20.9.