SC Wolves teki perjantaina sen mitä pitikin, eli kaatoi Celt'sin. Loppulukemat kirjattiin 0-6 (0-1).
Pörssikärki Jani Masalin iski hatullisen.
Putoamisviivan alapuolella majailevasta Celt'sistä ei lopulta ollut Wolvesille vastusta, vaikka lukemat todella kauan nollissa pysyivätkin. Lukuisista maalipaikoista huolimatta palloa ei ensimmäisen 40-minuuttisen aikana maaliviivaa lähemmäksi saatu. Lähimmäksi pääsi Anton Partanen, jonka komea laukaus kimposi ylärimasta suoraan alas, mutta maaliviivan väärälle puolelle. Taukojohto kuitenkin saatiin aikaiseksi aivan puoliajan lopussa, kun Toni Tuominen nousi vahvasti vasenta laitaa pitkin ja syötti keskelle Jani Masalinille, jonka laukaus rankkarialueen rajalta painui vastustamattomasti verkkoon.
Tappioasemasta huolimatta Celt's ei toisella puoliajalla lähtenyt yhtään sen innokkaammin hyökkäämään. Wolves siis jatkoi kuskin paikalla, halliten peliä mielin määrin. Palkintoa jouduttiin kuitenkin odottamaan 71. peliminuutille asti, kun Sami Kuusela iski millintarkalla syötöllä Anton Partasen vasemmalta läpi ja Partanen sijoitti pallon varmuudella takanurkkaan. Kaksi minuuttia myöhemmin Tomas Lindblom paketoi pelin iskemällä irtopallosta voimalla tilanteeksi 3-0.
Kymmenisen minuuttia ennen ottelun loppua Sami Partanen avasi kauden maalitilinsä erikoisella osumalla. Partanen sai pallon noin viidessä metrissä ja laukoi päin vastaan tulevaa Celt's-maalivahtia. Torjunnasta pallo kimposi takaisin päin Partasta, jonka kädestä se lopulta löysi tiensä maaliin asti. Ottelun lisäajalla sarjan maalipörssin kakkoseksi noussut Jani Masalin kaunisteli loppulukemat 0-6:een. Maalissa Joel Hildén pelasi kauden viidennen nollapelinsä yhtä monessa ottelussa, saa nähdä meinaako Hildén päästää ainuttakaan maalia tällä kaudella.
Sarja jatkuu ensi lauantaina, kun Wolves kohtaa SCR:n Raisiossa. Ennen sitä luvassa on kuitenkin kovaakin kovempi Errea Cupin välierä, kun keskiviikkona Koivuhaassa vierailee vanha tuttu Peimari United. Matsi alkaa kello 18.30, tervetuloa!
SCW-kokoonpano
Vaihdot:
46' Lindqvist -> Kuusela
62' Kalliokoski -> Julin
67' Tappola -> S Partanen
75' Kitinoja -> Filatoff
Tapahtumat
43' | 0-1 Masalin (Tuominen) | |
64' | Kitinoja | |
71' | 0-2 A Partanen (Kuusela) | |
73' | 0-3 Lindblom | |
81' | 0-4 S Partanen (A Partanen) | |
91' | 0-5 Masalin (A Partanen) | |
92' | 0-6 Masalin (Vainio) |
Ottelun kolme Sutta (jury Jouni Partanen):
*** Jani Masalin
** Anton Partanen
* Ville Tappola