SCW haki tiistaina käydystä Vitosen kamppailusta pisteet kotiin puhtaalla 0-3 (0-0)-voitolla.
Ville Tappola iskee ottelun avausmaalin.
Ottelusta tuli juuri niin vaikea, kuin ennakkoon kuviteltiin. Tämä siitäkin huolimatta, että joukkueet sijaitsevat täysin eri päissä sarjataulukkoa.
Kova tekonurmi tuotti SCW:lle huomattavia ongelmia pallon kesyttämisessä. Syötöt karkailivat ja pomppivat sinne tänne, mikä vaikeutti pelinrakentelua. Muutamaa terävää laukausta lukuun ottamatta maalipaikat olivat kortilla, viheltämättä tosin jäi 1-2 pilkkua. Päivänselvässä tilanteessa Jani Masalin kampitettiin rangaistusalueella, ja hetkeä myöhemmin Anton Partanen pysäytettiin sääntöjen rajamailla. Ensimmäinen puoliaika päättyi kuitenkin maalittomana.
Tauolla valmentajavelhot Filatoff & Filatoff näyttivät kyntensä vaihtamalla sisään Henri Filatoffin ja Ville Tappolan. Vain minuutti ehdittiin pelata toista puoliaikaa, kun Filatoffin kierteinen kulmapotku löysi maalin edestä Tappolan, joka iski vierailijat 0-1-johtoon. Seuraavan 20 minuutin aikana ote siirtyi asteittain kotijoukkueelle. Noin 70. peliminuutilla SCW-leirissä saatiin huokaista helpotuksesta, kun Tomas Lindblom oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja pelasti kulmapotkun jälkitilanteen maaliviivalta.
Seuraavan helpotuksen tarjoili Jani Masalin kymmenisen minuuttia myöhemmin jo tavaramerkiksi muodostuneella kuljetuksella. Pallo puolessa kentässä haltuun, koko FC Turku maalivahtia myöten nippuun ja pallo verkkoon. Pari minuuttia tästä Masalin oli jo järjestelemässä 0-3-maalia keskittämällä vasemmalta korkean pallon, jonka vahvan pelin pelannut Tuomas Kitinoja jatkoi maaliin. Tämä jäi myös ottelun viimeiseksi maaliksi.
SCW ei esittänyt ottelussa mitään ylimääräistä, mutta tällä kertaa rutiininomainen suoritus riitti voittoon. FC Turusta on sanottava sen verran, että eilisen kaltaisella pelillä joukkue tulee jumbopaikalta vielä nousemaan.
- "Apu löytyi taas vaihtopenkiltä. Parempi voitti, vaikka kenttä olikin meille vähän vaikea", arvioi Jyrki Filatoff.
SCW lähtee nyt juhannuksen viettoon. Kevätkierroksen viimeinen ottelu pelataan ensi viikon lauantaina, kun eilen Heitolle hävinnyt Magen Akatemia saapuu haistelemaan saaristoilmaa.
SCW-kokoonpano
Vaihdot:
46' S Partanen -> Tappola
46' Lenets -> Filatoff
60' Kalliokoski -> Kitinoja
Tapahtumat
47' | 0-1 Tappola (Filatoff) | |||
Vastustaja | 47' | |||
81' | 0-2 Masalin (Kuusela) | |||
83' | 0-3 Kitinoja (Masalin) | |||
90' | Tuominen |
Ottelun kolme Sutta (jury Jyrki Filatoff):
*** Joel Hilden
** Tuomas Kitinoja
* Toni Tuominen